El Salvadorissa päivä ilman murhaa

Huhtikuun 14. oli ensimmäinen päivä yli kolmeen vuoteen, kun El Salvadorissa ei murhattu ketään, kertoi maan presidentti Mauricio Funes. Vielä tammi- ja helmikuussa maassa tehtiin yli 400 murhaa kuukaudessa.

Murhien määrä alkoi laskea maailman väkivaltaisimpiin maihin kuuluvassa El Salvadorissa maaliskuussa. Samaan aikaan 30 pahamaineisten Mara Salvatrucha ja Mara 18 -jengien vankeustuomioita kärsivää johtajaa siirrettiin Zacatecolucan huipputiukasta vankilasta muihin vankiloihin.

El Salvadorin hallitus on moneen otteeseen kiistänyt neuvottelevansa rauhasta jengien kanssa. Jengijohtajien kerrotaan kuitenkin määränneen murhien lopettamisen vastineeksi siirrosta parempiin vankilaoloihin, kirjoittaa elsalvadorilainen Contrapunto-lehti. Maan katolinen kirkko puolestaan kertoo käyvänsä neuvotteluja jengien kanssa.

Toukokuun alussa jengit yllättivät uudestaan ja ilmoittivat julistaneensa koulut jengitaisteluista vapaiksi alueiksi, kirjoittaa elsalvadorilainen El Faro -lehti. Ero aikaisempaan on valtava, sillä ennen jopa toisen jengin alueella olevan koulun virallisen koulupuvun käyttäminen saattoi antaa syyn murhaan.

El Salvador on Keski-Amerikan pienin valtio. Vähän Kainuuta pienemmällä alueella asuu yli 6 miljoonaa ihmistä. Yksin Mara Salvatrucha -jengiin arvioidaan kuuluvan yli satatuhatta henkeä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!