Itä-Afrikka hurmasi taiteilijan

Akseli Gallen-Kallela vietti elämänsä onnellisimman ajan Afrikassa.

”Mikä ilo, mikä valo, mikä viserrys ja lintujen laulu, mikä perhosten värileikki! Höyryävä nuori maailma syntyy. Ruhtinatar Kenia heittää pois harsonsa ja levittää ihastuneiden silmiemme eteen loistavan, ikipuhtaan lumiotsansa. – – Kun tällaisen aamun on elänyt, saa vaikka kuolemakin tulla.”

Näin Akseli Gallen-Kallela kuvaa aamun sarastusta safarilla Mount Kenyan, Kenian korkeimman vuoren, juurella.  Huhtikuussa tulee kuluneeksi 150 vuotta Gallen-Kallelan syntymästä. Kansallisromanttisista korpimaisemista ja Kalevala-maalauksista tunnetun taiteilijan sydän sykki myös Itä-Afrikalle.

Nelikymppinen taiteilija suuntasi kahdeksi vuodeksi Ison-Britannian siirtomaahan Keniaan. Mukana olivat Mary-vaimo, heidän 13-vuotias Kirsti-tyttärensä ja 11-vuotias Jorma-poikansa. Kaikki perheenjäsenet olivat taiteellisesti lahjakkaita ja piirsivät matkalla paljon. Mary myös huolehti lasten kotiopetuksesta.

Perheellä oli asuntonaan vaatimaton tiilimaja kaukana naapureista. Lähellä oli pääkaupunki Nairobi, joka tuolloin oli vain pieni kylä. Jorma ja Kirsti ystävystyivät perheen kikuji-palvelijoiden lasten kanssa. Vuodet 1909–1911 Itä-Afrikassa eivät tosin olleet pelkkää auvoa, sillä perhe kärsi niin skorpionien pistot kuin malarian.

Toisin kuin monet muut aikalaisensa, Gallen-Kallela suhtautui palveluksessaan oleviin kikujuihin ja masaihin ihmisinä ja kuvasi heidät yksilöinä maalauksissaan. Hän kutsui afrikkalaisia luonnonlapsiksi ja uskoi länsimaisen sivistyksen pilaavan heidät.

Maalauksia ja piirustuksia syntyi matkalla satoja. Teokset loivat monipuolisempaa kuvaa Gallen-Kallelasta taiteilijana, vaikkeivät ne kohonneetkaan hänen parhaimpiensa joukkoon. Keniassa hän kokeili uutta taidesuuntausta ekspressionismia.

Erityisesti Gallen-Kallelaa innosti suurriistan metsästys. Hän ampui surutta antilooppeja, seeproja, gepardeja, puhveleita, kirahveja, virtahepoja, sarvikuonoja ja krokotiileja. Vain leijona ja elefantti jäivät haaveiksi. Suurimman osan saaliistaan hän lahjoitti Helsingin yliopiston kokoelmiin.

Gallen-Kallela matkusti pitkillä safareilla kuin englantilainen lordi. Mukana oli koko perhe sekä kenialaisista värvätyt kiväärinkantaja, retkipäällikkö, kokki ja 40 kantajaa. Ratsuina oli muuleja ja kameleita.

Vaimo ja lapset oppivat puhumaan sujuvasti swahilia, eivätkä he olisi halunneet lähteä paratiisina pitämästään tropiikista. Akseli Gallen-Kallelaa alkoi kuitenkin vaivata koti-ikävä sekä hän pelkäsi lapsista kasvavan juurettomia. Kotimatkalla he vielä kiersivät runsaasti Itä-Afrikkaa ja asuivat kaksi kuukautta Kairossa.

Taiteilija kuoli 65-vuotiaana, ja samana vuonna julkaistiin hänen muistelmiensa pohjalta Afrikka-kirja (WSOY 1931). Jorma-poika kirjoitti, että uskoi isänsä olleen onnellisimmillaan Afrikassa.

Akseli-Gallelan juhlavuotta juhlistetaan monin näyttelyin ja tapahtumin ympäri Suomea. Satakunnan museossa (Hallituskatu 11, Pori) näyttely Mikä ilo, mikä valo, Akseli Gallen-Kallela Afrikassa 31.5. asti.

Nandi-heimoa, 1909, öljymaalaus, Gallen-Kallelan Museo.

gallen-kallelan museo / douglas sivén

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!