Artikkelikuva
Nathalie Alvarezin esikoisohjaus Clara Sola kertoo uskonnollisesti ahdasmielisessä yhteisössä kasvaneesta Clarasta, joka haluaa vapautua pyhimuksen roolistaan.

Latinalainen Amerikka elokuvissa: vahvaa luontosuhdetta, yhteisöjen voimaa, naistekijöiden esiinmarssia

Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali Cinemaissí tuo tällä viikolla esiin maanosan uusia elokuvantekijöitä ja eritysesti naisohjaajia. Kokosimme tärpit lukijoillemme.

Naisen vahva tarina naisesta

Festivaalin avajaiselokuva Clara Sola on costaricalaisen Nathalie Alvarezin esikoisohjaus. Tänä vuonna Cannesissa ensi-iltansa saanut elokuva on kaunis voimaantumistarina naisesta, joka elää uskonnollisesti ahdasmielisessä yhteisössä.

Pääosassa on parantajan kykyjä omaava Clara, jolla uskotaan olevan pyhä yhteys Jumalaan. Tämä tehtävä on raskas: Claralla on perhe ja kokonainen kylä parannettavana. Clara kokee olevansa kahlittu vastuidensa keskellä. Kuinka päästä vapaaksi?

Elokuvan edetessä Clara kokee mystisen voimaantumisen pyristellessään eroon ”pyhimyksen” roolista. Orastavan romanssin myötä Claran heräävä seksuaalisuus on vapauden ja voiman lähde. Kamera tulee iholle, kahleet murtuvat.

Silmä lepää Costa Rican monenkirjavan luonnon edessä, mikä keventää raskasta teemaa. Hyönteiset tulevat aivan linssin lähelle. Clara ammentaa ympäröivästä, elämää kuhisevasta luonnosta voimaa ja lohtua. Äänimaisema on vahva ja vivahteikas musiikki ikkuna Claran sielunmaisemaan.

Myös ystävysten jakamat hetket tuovat elokuvaan kepeyttä. Clara Solassa yhdistyvät kauniisti herkkyys ja luonnon voima.

Clara Sola -elokuva on nähtävissä verkossa osoitteessa cinemaissi.com sekä 20.10. klo 19 Kulttuurikeskus Caisassa ja 23.10. klo 18 Cinema Orionissa.

Ana Katzin ohjaaman elokuvan El perro que no calla absurdissa maailmassa ihmiset joutuvat käyttämään omituisia avaruuskypäriä hengittääkseen.

Absurdiutta ja apokalyptisiä tulevaisuuskuvia

Argentiinalaisen Ana Katzin ohjaama draamaelokuva The dog who wouldn´t be quiet, espanjaksi El perro que no calla, rikkoo stereotypiaa Latinalaisesta Amerikasta macho-kulttuurina.

Sundancen elokuvajuhlilla tänä vuonna ensi-iltansa saanut elokuva on mustan huumorin sävyttämä episodimainen kokonaisuus absurdeista sattumista ja maailmanlopusta. Keski-ikää lähestyvä Sebastián on kuvittaja, joka seilaa hanttihommasta toiseen. Samaan aikaan Sebastianin koira on yksin kotona ja häiriköi haukkumisellaan naapureita.

Sebastián on vuoroin omaishoitaja, vihannesmyyjä, podcasteja tekevä vaikuttaja. Absurdien tapahtumien myötä miehen elämä on jatkuvassa myllerryksessä. Sebastián tapaa kiinnostavan naisen leskeksi jääneen äitinsä häissä. Romanssia on ilmassa.

Elokuva rikkoo kiehtovalla tavalla perinteistä elokuvakerrontaa. Kerronta on rakentunut lyhyistä fragmenteista, valikoiduista kurkistuksista elämään. Ajaton, mustavalkoinen elokuva on ohjelmistossa piristävä poikkeus.

Draaman ja absurdin komedian lisäksi elokuvaan mahtuu tieteisfiktiota apokalyptisine tulevaisuuskuvineen. Meteori iskee ja myrkyttää maapallon ilmakehän. Ihmiset joutuvat pitämään astronauttikypäriä muistuttavia hengityslaitteita päissään. Meteori-isku on absurdiudessaan koominen. Elokuva tuo kaivattua huumoria pandemian jälkeiseen aikaan.

El perro que no calla -elokuva on nähtävissä verkossa osoitteessa cinemaissi.com sekä 24.10. klo 15 Kulttuurikeskus Caisassa.

Luiz Bolognesin dokumenttielokuvassa A Ùltima Floresta Yanomamin alkuperäiskansa nousee vastarintaan voidakseen jatkaa eloaan Amazonin sademetsän siimeksessä.

Alkuperäiskansan taistelu viimeisestä metsästä

Brasilialaisen Luiz Bolognesin dokumenttielokuva A Ùltima Floresta kertoo Amazonin sademetsissä asuvan Yanomamin alkuperäiskansan uhatusta tilasta. Presidentti Jair Bolsonaron astuttua valtaan kullankaivajat ovat vallanneet Yanomamille kuuluvan alueen. Vettä ei voi enää juoda. Se on pilattu elohopealla.

Yanomami koostuu noin 35 000 alkuperäiskansan jäsenestä, jotka elävät eri kyläyhteisöissä Venezuelan ja Brasilian rajalla. Elokuvanteossa mukana ollut shamaani Davi Kopenawa Yanomami on alkuperäiskansan kansainvälisesti tunnettu puolestapuhuja. Shamaani kamppailee pitääkseen metsän henget ja perinteet elossa.

Viidakon siimeksessä on taianomainen tunnelma. Ympäröivät metsän äänet ja voimakkaat kuvat pysäyttävät. Elokuvan tyylissä vuorottelevat perinteinen dokumenttikuvasto ja lavastetut kohtaukset. Yanomien omintakeinen luontosuhde, myytit ja kamppailu elintilansa säilyttämiseksi tulevat kuvista läpi.

Dokumenttielokuva nostaa keskusteluun ajankohtaiset ympäristökysymykset ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä. Voisimmeko tuhoamisen sijaan oppia jotain alkuperäiskansoilta?

Shamaani Davi Kopenawa Yanomamin ääni kuljettaa dokumenttia soljuvasti eteenpäin. Kylien ihmiset eivät alistu kullankaivajille – he pitävät yhtä.

A Ùltima Floresta -elokuva on nähtävissä verkossa osoitteessa cinemaissi.com sekä 20.10. klo 19.30 Cinema Orionissa ja 22.10. klo 17.15 Kulttuurikeskus Caisassa.

Perjantain näytöksen jälkeen 22.10. kello 18.45-19.45 Maailman Kuvalehden toimitussihteeri Heidi Nummi vetää paneelikeskustelun elokuvan teemoista. Mikä on Amazonin alkuperäiskansojen kohtalo? Entä alkuperäiskansojen ylipäätään? Saavuthan paikalle seuraamaan mielenkiintoista keskustelua!

Koko festivaaliohjelma osoitteessa: www.cinemaissi.com

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!