Liberia yksityistämässä peruskoulunsa

Liberian hallitus on ilmoittanut aloittavansa koulujärjestelmänsä ulkoistamisen kaupallisten yritysten vastuulle, kertovat uutislähteet ja maan opetusministeriö.
Jos nyt julkistetut suunnitelmat toteutuvat, 2020-luvun alkupuolella koko Liberian esi- ja peruskoulujärjestelmää voivat hoitaa yksityiset toimijat, Liberian opetusministeri George Werner kuvasi BBC:lle huhtikuun lopulla.

Toteutuessaan kyseessä on yksi kunnianhimoisimmista yksityistämishankkeista, mitä moderni Afrikka on nähnyt, sillä Liberian hallitus on käytännössä lyömässä hanskat tiskiin muun muassa opettajakoulutuksen ja julkisten koululaitosten ylläpidossa.

Maan huonomaineisen koulujärjestelmän nykytilaa selittää investointien puute ja yli 10 vuotta kestänyt sisällissota. Pari vuotta sitten yksikään 25 000 liberialaisesta lukion päättötodistuksen saaneesta oppilaasta ei läpäissyt yliopiston pääsykokeita.

Kriitikoiden mukaan yksityistämis­aikeet loukkaavat oppilaiden perusoikeuksia, mutta myös opettajien ammattitaitoa. 

Ensimmäisestä pilottihankkeesta vastaavan Bridge Academies International -yrityksen kouluissa opettajan tehtäväksi jää tunnilla käytettävän materiaalin toistaminen taulutietokoneelta, joka myös kerää tietoja muun muassa opettajan työajoista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!