Namibialaisille naisille elanto matkailun avulla

Windhoekin naisilla ei ole pahaa sanottavaa matkailijoista. He elättävät perheensä turismilla. Myös vammaisten on mahdollisuus tienata elantonsa käsitöiden avulla, ja työskentely on mahdollista myös kotona lastenhoidon ohella.

Naisten johtama käsityö- ja matkailuyritys Penduka elättää suuren joukon Katuturan naisia. Katutura on Namibian pääkaupunkia Windhoekia ympäröivä alue, jossa suurin osa kaupungin köyhästä väestöstä elää. Penduka tarjoaa matkailijalle monenlaista nähtävää: naisten käsityöpajat, perinteisen kylän, majoitusta ja ravintolan veden äärellä.

Penduka on naisten yhteisö, jossa työskentelevistä naisista osa on fyysisesti vammautuneita. Nimi Penduka tarkoittaa ”herätkää”, ja yhteisön tarkoituksena on parantaa naisten mahdollisuuksia elättää itsensä ja perheensä.

Osa naisista työskentelee ja asuu Pendukassa ja osa työskentelee kotoa käsin. Pendukassa valmistetaan painettuja kankaita ja värikkäitä kirjontatöitä. Kotona työskentelevät naiset pystyvät hoitamaan lapsia työn ohessa. Naiset kokoontuvat kerran viikossa Pendukassa ja palauttavat viikon aikana tehdyt työt. Kaikissa kirjontaryhmissä on laaduntarkkailija ja johtaja. Naiset kertoivat, että ryhmässä työskenteleminen on hauskempaa kuin yksin työskenteleminen. Palkankin saa työstä heti käteisenä.

Kirjontaryhmiä on kolme. Ryhmissä työskentelevistä naisista vain yksi on naimisissa, mutta useimmilla naisilla on vähintään yksi lapsi. Monet naisista elättävät laajennettua afrikkalaista perhettä, johon kuuluu orvoksi jääneitä lapsia ja työttömiä sukulaisia. Palkka kuluu perheen elättämiseen ja lasten kouluttamiseen. Suuri osa naisista on muuttanut Windhoekiin työn ja paremman ansion toivossa.

Kirjontaryhmien naiset tulevat töihin pienten lasten kanssa. Osa lapsista asuu isovanhempien kanssa Ambomaalla tai muilla kotipaikkakunnilla. Naiset lähettävät perheilleen rahaa. Useimmat naiset käyvät vierailemassa lastensa luona kaksi kertaa vuodessa. Maalta saadaan mukaan kuivattua pinaattia ja maissia.

Naiset elävät pääasiassa kirjonnasta saaduilla tuloilla ja suurin osa heistä myy työnsä Pendukan kautta. Osa naisista tekee rinnalla muutakin työtä esimerkiksi myy parafiinia tai tekee ompelutöitä. Suurin osa töistä myydään matkailijoille. Matkailijat kiertävät työpajoissa ja kertovat kuinka hyvänä he projektia ja tuotteita pitävät. Suurin osa matkailijoista myös ostaa tuotteita, mikä on naisille tärkeintä. Naiset kehuvat sekä projektia että matkailijoita, jotka käyvät Pendukassa.
 

Matkailun haitat

Matkailijoihin tai matkailuun liittyviä kielteisiä asioita naiset eivät mainitse. Useimmille jokapäiväinen elanto on niin tärkeä asia, että matkailusta saatava tulo nähdään pelkästään hyvänä asiana. Enemmänkin keskitytään miettimään keinoja matkailun lisäämiseksi. Tänä vuonna sato on jäänyt kuivuuden takia pieneksi ja monilla alueilla nähdään nälkää. Matkailusta saatavat tulot ovat elintärkeitä perheiden selviytymiselle.

Pohjois-Namibiassa matkailun parissa työskenteleviltä naisilta saa enemmän palautetta matkailun haitoista. Opuwossa Kunene Crafts Centressä työskentelevät naiset pyörittävät matkailijakahvilaa, käsityömyymälää ja tekstiilityöpajaa. Osa käsityökeskuksessa työskentelevistä perinteisesti pukeutuvista herero-naisista pitää loukkaavana makailijoiden tapaa ottaa heistä valokuvia ilman lupaa. Myös matkailijoiden vierailut hererojen perinteisillä hautausmailla tuottavat heille mielipahaa.

Matkailusta tulonsa saavia naisia hyödyttävät matkailijat, jotka käyttävät hyväkseen paikallisia palveluita ja ostavat paikallisesti valmistettuja tuotteita. Monissa naisten johtamissa yrityksissä tulot menevät suoraan naisille ilman välikäsiä.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!