Näkökulmat

Pohjois-Korea tarvitsee kehitystä ruoka-avun sijasta

Samalla kun maailmanlaajuinen liike Pohjois-Korean ihmisoikeuksien puolesta kerää voimaa, meidän on vaadittava kehitysapua, koska se on varmin tapa edistää ihmisten turvallisuutta, sanoo kolumnisti Christine Ahn.

Pohjois-Korea tarvitsee kehitystä ruoka-avun sijasta

YK:n yleiskokous hyväksyi marraskuussa Yhdysvaltain ja Euroopan unionin aloitteesta päätöslauselman, jossa tuomittiin Pohjois-Korean ihmisoikeusloukkaukset. Samaan aikaan televisiokanava CNN esitti kuvia julkisista teloituksista ja ruokaa kerjäävistä nälkiintyneistä lapsista Pohjois-Koreassa.

Pohjois-Korean on todella tehtävä jotain väitetylle kidutukselle ja vankileireille, mutta maan kehityksen estäminen ei paranna 22 miljoonan pohjoiskorealaisen ihmisoikeuksia.

Yhdysvallat ja monet muut länsimaat olivat vastaan, kun Pohjois-Korean hallitus pyysi YK:ta siirtymään humanitaarisesta avustamisesta, kuten elintarvikeavusta, maan kehityshankkeiden tukemiseen. Hallituksen mukaan Pohjois-Koreassa on kylliksi ruokaa, mutta maa tarvitsee apua kehittääkseen maatalouttaan ja teollisuuttaan, jotka molemmat kärsivät yhä vuosikymmenen takaisten ulkoisten iskujen vaikutuksista.

YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO laskee, että Pohjois-Korea tarvitsee 4,5 miljoonaa tonnia viljaa voidakseen taata päivittäisen perusannoksen jokaiselle kansalaiselle. Sadot ovat viime vuosina kasvaneet tuntuvasti, ja 2005 Pohjois-Korea tuotti arviolta kuusi miljoonaa tonnia riisiä.

Hallitus ilmoittikin hiljan, että ruoka-annosten jakelussa on palattu kriisiä edeltäneelle 1990-luvun puolivälin tasolle.Yhdysvallat ja muut ajatuksen vastustajat sanovat, että Pohjois-Korea haluaa vaihtaa elintarvikeavun kehitysavuksi, koska jälkimmäistä on vaikeampi valvoa.

Olipa Pohjois-Korealla ruokaa riittävästi tai ei, Yhdysvaltain ulkoministeriö kannattaa elintarvikeapua, koska se antaa sille neuvotteluvaraa ja hyödyttää lisäksi suuria amerikkalaisia viljayhtiöitä.

Yhdysvallat on Maailman ruokaohjelman (WFP) suurin lahjoittaja ja antaa valtaosan hätäavustaan ruokatavarana, mikä auttaa selittämään ravinnon keskeistä osaa katastrofiavussa. EU hankkii 90 prosenttia ruoka-avustaan paikan päältä, koska se vähentää kuljetuksia, on nopeampaa ja halvempaa ja tukee vastaanottajamaan maataloutta ja kehitystä. Yhdysvaltain elintarvikeavusta vain yksi prosenttia tuotetaan sen ulkopuolella, mikä turvaa markkinoita amerikkalaisille agribisnesyrityksille.

Kahden viime vuosikymmenen aikana Yhdysvalloissa tuotetusta maitojauheesta meni apuna ulkomaille kolmannes, riisistä 15 prosenttia ja vehnästä 12 prosenttia.

Asian ydin on siinä, että jatkuva humanitaarinen apu, joka annetaan paljolti ruokana, ei ole auttanut parantamaan pohjoiskorealaisten perusturvallisuutta. Ruoka- ja kehitysavun eroa voi verrata siihen, että annetaan kilo maissinjyviä tai sama määrä maissin siemeniä, jotka voivat tuottaa 180 kiloa maissia.

Kehitysapu, kuten oman siementuotannon ja hyvän viljelytekniikan turvaaminen, on tehokkain tapa parantaa maataloutta ja löytää kestäviä ratkaisuja Pohjois-Korean ruokakriisiin.

Pohjois-Korean liuku kohti nälänhätää alkoi 1980-luvun lopulla. Ruoantuotanto supistui, koska heikentynyt maa olisi vaatinut yhä enemmän lannoitteita ja torjunta-aineita. Ruokapula iski rajusti Pohjois-Koreaan, koska se oli luonut maailman kehittyneimpiin kuuluvan yhden lajikkeen tehoviljelyjärjestelmän. Se alkoi yskiä, kun sosialistisen talousblokin romahtaminen pakotti supistamaan tuotantopanosten ja polttoaineen käyttöä.

Maailmanlaajuinen kokemus on osoittanut, että kuvatun kaltainen systeemi tuhoaa maaperän, mikä on pakottanut maailman johtavat tutkijat ja päättäjät luomaan vaihtoehtoisia viljelytapoja maan hedelmällisyyden säilyttämiseksi ja kestävän tuotannon takaamiseksi. Näiden uusien menetelmien soveltaminen Pohjois-Korean voimavaroihin ja infrastruktuuriin tarjoaa ratkaisun maan ruokakriisiin.

Pohjois-Korean hallitus myöntää, että pelkän riisin tai traktorien antaminen talonpojille vain vahvistaa samaa riippuvuutta, joka alkujaan synnytti kriisin. Ruotsi, Sveitsi ja YK:n alajärjestöt ovat jo muuttaneet kurssiaan nostamalla ekologisesti kestävän ruoantuotannon etusijalle ja supistamalla huomattavasti elintarvikeapuaan vuoden 1998 nälänhädän jälkeen.

Pohjoiskorealaiset ovat valmiita muutokseen, mutta ymmärtävätkö Yhdysvallat ja muut länsimaat, että ihmisoikeuksien edistäminen Pohjois-Koreassa vaatii ihmisten perusturvallisuuden varmistamista ruoan, terveyden, kehityksen ja lopulta rauhan kautta?

Samalla kun maailmanlaajuinen liike Pohjois-Korean ihmisoikeuksien puolesta kerää voimaa, meidän on vaadittava kehitysapua, koska se on varmin tapa edistää ihmisten turvallisuutta.

Toinen reitti ilmenee YK:n vetoomuksesta vuodelta 2003: ”Vuosien 1950-1953 Korean niemimaan konfliktin hyväksyttävän ratkaisun puuttuminen on Pohjois-Korean asukkaiden suurin ongelma.” Kehitys, ja aikanaan rauha, ovat ratkaisevia askelia kaikkien pohjoiskorealaisten turvallisuuden ja ihmisoikeuksien varmistamiseksi.(Inter Press Service)

Kirjoittaja toimii tutkijana Oakland Institutessa Yhdysvalloissa. Hän on kirjoittanut vuoden 2005 Food First -raportin Famine and the Future of Food Security in North Korea.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2006

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!