• 9.11.2022

    ”Jos ihmisoikeudet ovat meille aidosti merkityksellisiä, olemme valmiita pitämään niistä kiinni, myös urheilukilpailujen kustannuksella”

    Urheilu ja politiikka eivät ole yksi ja sama asia. Niitä molempia yhdistävät kuitenkin niiden taustalla olevat ihmiset, jotka tekevät arvojensa mukaisia valintoja, Ujuni Ahmed kirjoittaa.

  • 13.10.2022

    Ytimiään myöten vallan linnake – urheilumaailman on yhä vaikeampi uskotella, ettei politiikka kuulu urheiluun

    Vuonna 1936 Berliinin olympialaisissa Hitler sai esitellä mahtiaan. Kuka tai ketkä politiikasta vapailla urheilukentillä nyt pullistelevat?

  • 22.1.2018

    DocPoint: Aasian monet kasvot

    DocPoint-elokuvafestivaali piirtää moninaista kuvaa Aasiasta. Köyhyyden ja konfliktien lisäksi valkokankaalla nähdään hulppeita yksityiskoneita ja kalliita maastureita.

  • 6.2.2012

    Talebaneille yhteystoimisto Qtariin

    Afganistanilainen taleban-ryhmä aikoo perustaa poliittisen toimiston Qatariin.

  • 3.3.2009

    Rikkaat rohmuavat maata

    Osa ruokakriisin pelästyttämistä rikkaista maista pyrkii turvaamaan ruoansaantinsa viljelemällä maata kehitysmaissa.

  • 3.2.2009

    Öljymaat sijoittavat vihreään energiaan

    Persianlahden maat rahoittavat uusiutuvien energiamuotojen tutkimusta Yhdysvalloissa.

  • 26.10.2001

    Puolityhjästä on paha nyhjäistä