• 28.2.2024

    Kenialainen transaktivisti Letoya Johnstone on kokenut väkivaltaa ja hautonut itsetuhoa – Ja tehnyt muodista itselleen paikan, jossa voi pitää meteliä: ”Kauneus on kauneinta, kun se ei ole itsestäänselvää”

    Keniassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat ahtaalla, siitä pitävät huolen sekä laki että ihmisten asenteet. Catwalk-valmentaja ja transaktivisti Letoya Johnstone on ihailtu ja vihattu tähti, joka toivoo löytävänsä rakkauden.

  • 27.2.2024

    ”Meidän, joilla on varaa, pitää tehdä ihan kaikkemme sen eteen, että maapallo pelastuu” – Kolme ilmastonmuutosta vastaan taistelevaa kertoo, miten he tekevät työtään

    Ilmastokriisin torjumiseksi voi tehdä työtä monella tavalla. Kirjailija-toimittaja Monni Himari, aktivisti Annamaija Hakama ja vastuullisuusvaikuttaja Niklas Kaskeala kertovat tapansa. Kaikki he uskovat esimerkin voimaan.

  • 26.2.2024

    Juurettomuus yhdistää pakolaisia – Auli Leskisen uusi romaani pureutuu Kolumbian lähihistoriaan ja kertoo samalla monen muun konfliktin seurauksista

    Sota vaikuttaa kaikkiin samoin, sanoo Kolumbian lapsisotilaista kirjan kirjoittanut Auli Leskinen. Uuden romaaninsa hän on omistanut Venäjän pommituksissa kuolleelle vauvalle Kira Glodanille.

  • 20.2.2024

    Raunioiden ruhtinaat – ilmastonmuutoksessa moni häviää, mutta kuka voittaa? 

    Kun ilmastonmuutos etenee, maailma ajautuu monenlaisiin myllerryksiin. Paljon puhutaan siitä, ketkä ilmastonmuutoksessa häviävät. Hyötyykö kehityksestä joku?

  • 14.2.2024

    ”Älä osta mitään turhaa: paras vaate on jo kaapissasi” – Pukhraj Ranjan haluaa tehdä muotialasta eettisemmän 

    Suomalaisintialaisen Moi Namaste -vaatebrändin perustaja Pukhraj Ranjan ei pelkää kritisoida muotialaa. Työnsä kautta hän haluaa taata, että hänen kotimaansa naiset ja perinteiset käsityöläiset saavat reilun korvauksen työstään.

  • 12.2.2024

    Maa katoaa meren alle, käyttövesi on pilalla, kookospuut ja kalat ovat poissa – Indonesian Pulau Pari -saaren asukkaat kärsivät ilmastokriisistä: ”Kotimme uppoaa. Missä me asumme?”

    Kalastajien kodin ja turistien suosiman Pulau Parin saaren elämä ei ole entisellään. Ilmastokriisi on vaikuttanut saareen monella tavalla. Asukkaat yrittävät pelastaa kotinsa vapaaehtoisvoimin, mutta työtä on paljon.

  • 9.2.2024

    Tango muuttaa argentiinalaista yhteiskuntaa: ”Kuka tahansa tuleekin milongaani, hänellä pitää olla hauskaa – olipa hän homo, hetero, nuori tai vanha”

    Buenos Airesissa on jo parinkymmenen vuoden ajan järjestetty tangofestivaalia, jossa rikotaan heteronormatiivisia asetelmia. Festivaali tuo yhteen ihmisiä kymmenistä maista.

  • 7.2.2024

    Elämä turistien paratiisissa Kenian rannikolla jakautuu sesonkiin ja hiljaiseloon – Työtä tehdään pakosta ja rakkaudesta

    Watamun pikkukaupunki Kenian rannikolla elää turismista. Yrittäjien ja ammattilaisten laajaa kirjoa yhdistää jaettu ymmärrys elämän jakautumisesta kahtia sesonkiin ja hiljaiseloon. Kenian turismi on hiljalleen elpymässä.

  • 6.2.2024

    Vihreän siirtymän hankkeet kaventavat alkuperäiskansojen tilaa: ”Avainkysymys on, kuka projektista hyötyy”

    Yli puolet vihreän siirtymän kaivoshankkeista on alkuperäiskansojen mailla tai läheisyydessä. Vihreästä kolonialismista puhutaan, kun yhtiöt rakentavat kaivoksia ja tuulivoimaloita alkuperäiskansojen maille ilman heidän suostumustaan.

  • 31.1.2024

    Syyllinen vai syntipukki – Euroopan maissa tuomitaan salakuljettajina ihmisiä, jotka erottaa muista tulijoista vain se, ettei heillä ollut rahaa maksaa matkastaan Välimeren yli

    Veneen ohjaaminen Välimeren yli voi johtaa monen vuoden vankeusrangaistukseen. Varsinaiset matkan järjestäjät eivät kuitenkaan usein edes astu veneisiin, vaan rekrytoivat niitä ohjaamaan haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.