• 2.12.2023

    Tiedostava kansalainen tsekkaa etuoikeutensa, mutta harvoin siihen kuuluu sana ”vammaton” – Milloin on vammaisten vuoro?

    Vammaiset saattavat olla maailman suurin vähemmistö. Silti kysymykset vammaisten oikeuksista eivät ole nousseet valtavirtaan. Siihen on monta syytä.

  • 29.11.2023

    ”Olemme nykyään täällä aivan paita ja peppu” – Tuoreet kansanedustajat Fatim Diarra ja Karoliina Partanen tulevat erilaisista taustoista ja puolueista, mutta edistävät tasa-arvoa yhdessä 

    Kuopiossa surkeaan kuntoon päässyt Kanttila, Minna Canthin talo, on palautettava tasa-arvokeskustelun tyyssijaksi. Näin ensimmäisen kauden kansanedustajat Karoliina Partanen ja Fatim Diarra ovat päättäneet. He viettävät eduskunnassa jo enemmän aikaa yhdessä kuin omien puoluekavereidensa kanssa.

  • 27.11.2023

    Espanjalaisen lääkärin Carme Vallsin elämäntehtävä on kumota vaihdevuosiin liittyviä myyttejä: ”Klitoris ei vanhene koskaan”

    Espanjassa vaihdevuosi-ikäinen nainen ei näy televisiossa ja häneen liitetään usein ajatus seksittömyydestä. Tämä on turhaa, sanoo vaihdevuosista lukuisia kirjoja kirjoittanut Carme Valls.

  • 22.11.2023

    Näyttelijä-käsikirjoittaja Eeva Putron työprojekti sai hänet haaveilemaan lapsesta – Nyt hän on Intiassa syntyneen pojan äiti: ”Ajattelen, että erilainen käsi on ollut Aatoksen matkalippu isoon seikkailuun”

    Näyttelijä ja käsikirjoittaja Eeva Putro ei ollut haaveillut äitiydestä, kunnes elämässä olikin yhtäkkiä tilaa ja kaipuuta lapselle. Tie vanhemmaksi ei silti ollut ihan suoraviivainen.

  • 21.11.2023

    Burundissa panostetaan perusopetukseen: ”On tärkeää, että lapset käyvät esikoulua: siellä luodaan opiskelumotivaatio ja koulussa käymisen rutiini”

    Burundi on virkeä, vehreä ja vuoristoinen maa, jonka sydämeen sotaisa lähihistoria on jättänyt jälkensä. Millaiset ovat koulunkäynnin edellytykset ja esteet maassa, joka luetaan maailman köyhimpiin?

  • 17.11.2023

    “Dystooppisuus on osa mediakilpailua” – Maailmanlopun kuvat ovat täyttäneet ruudut ja valkokankaat, mutta kuka kuvittelisi toiveikkaan tulevaisuuden?

    Kulttuuriamme leimaa jatkuva tuhon odottamisen tila, sanoo mediatutkija. Nyt Etelä-Amerikasta ja Afrikasta nousevat liikkeet haluavat kuvitella toisenlaisen tulevaisuuden.

  • 16.11.2023

    Plamena Slavcheva palasi Bulgariaan ja löysi sieltä terveydenhuollon syvän kriisin – syntyi dokumenttielokuva, joka kuvaa isän menetystä: ”Edes ulkoavaruudesta tuleva alien ei pysty korjaamaan tätä maata” 

    Elokuvaohjaaja Plamena Slavcheva palasi kotikyläänsä kuultuaan, että hänen isänsä on kuollut auto-onnettomuudessa. Suru vaihtui pian paperitöihin ja turhautumiseen, josta lopulta syntyi dokumenttielokuva.

  • 15.11.2023

    Salaisuus, jonka jakaa joka kuudes kenialainen tyttö: ”Lapsuuttamme emme saa takaisin, mutta vapauden saimme”

    Mary Faith perusti turvakodin seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneille tytöille. Oli pakko, koska hän tiesi omasta kokemuksesta, miten täydellisen yksin tytöt jäävät.

  • 13.11.2023

    Suomen ensimmäisen Netflix-alkuperäissarjan ohjaaja Taito Kawata on oppinut isältään yrittäjäasennetta ja moraalia: ”Tada on opettanut minua paljon sanattomasti, omalla olemuksellaan”

    Netflix-alkuperäissarjan Dance Brothersin ohjaaja Taito Kawata ryhtyi yrittäjäksi isänsä jalanjäljissä. Muun muassa suomalaisia hirsitaloja Japaniin ja Kiinaan vienyt yrittäjä Tada Kawata pohtii välillä yhä, olisiko lapset pitänyt sittenkin kasvattaa Japanissa.

  • 8.11.2023

    Laiton lintukauppa kukoistaa Jakartan kaduilla: ”Vapauttamalla lintuja ihmiset pyrkivät hankkimaan itselleen suotuisan kohtalon”

    Indonesiassa voi nähdä temppelien läheisyydessä kasoiksi pinottuja lintuhäkkejä. Uskomuksen mukaan ostamalla ja vapauttamalla linnun, saa positiivista karmaa ja hyvää onnea. Laiton lintukauppa on kuitenkin uhka monille lintulajeille.