Artikkelikuva
Pohjoisnavan jäätilannetta voidaan mitata monella tavalla. Tärkeitä mittareita ovat esimerkiksi jääpeitteen laajuus ja ikä.

Jääpeite hupenee ja nuortuu: ”Vanha jää mahdollistaa esimerkiksi jääkarhujen elinolot”

Pohjoisnavan kesän jälkeinen jääpeite hupenee 12,2 prosenttia vuosikymmenessä, eikä muodostunut jää selviä montaa vuotta. Jääpeitteen laajuudella ja iällä on merkitystä, miksi?

Pohjoisnavan kesän jälkeinen jääpeite hupenee 12,2 prosenttia vuosikymmenessä, selviää NSIDC:n ja NASA:n keräämistä tiedoista. Mutta mitä tämä tarkoittaa?

Pohjoisnavan jääpeite kasvaa ja sulaa vuodenaikojen mukaan. Kesän jälkeinen jääpeite mitataan syyskuussa, jolloin jäätä on vähiten. Sateliittihavaintojen avulla saadaan tarkka kuva siitä, mihin asti peite ylettyy.

Jäätä on ollut yksittäisinä vuosina enemmän kuin edellisenä, mutta keskimäärin trendi on ollut laskeva. Joka kymmenes syyskuu jäätä on keskimäärin 12,2 prosenttia vähemmän.

Jään iällä on merkitystä, koska mitä vanhempaa se on, sitä paremmin se kestää kesän lämpötiloja.

Se, kuinka pitkälle jääpeite ylettää, on yksi tavoista mitata Pohjoisnavan jäätilannetta. Toinen on jään ikä. Jään iällä on merkitystä, koska mitä vanhempaa se on, sitä paremmin se kestää kesän lämpötiloja. Kun merijää muodostuu ensimmäisen kerran, on vaarana, että se sulaa kokonaan kesäolosuhteissa, repeytyy ja ajautuu helpommin tuulen ja virtausten mukana.

Jos jää selviää kesästä, se voi paksuuntua ja muuttua kestävämmäksi. Vanha jää ylläpitää jääpeitettä ja mahdollistaa esimerkiksi jääkarhujen elinolot.

Yhdysvaltain kansallisen sää- ja valtamerentutkimushallituksen (NOAA) 2023 julkaistusta Pohjoisnavan tilanneraportista selviää, että yli neljä vuotta vanhan jään määrä on pysynyt vuodesta 2012 lähtien hyvin alhaisena, eli toisin kuin aikaisempina vuosikymmeninä, jää ei selviä montaa vuotta.

Pohjoisnavan jääpeitteen koko (syyskuu). Lähde: climate.nasa.gov. Kuva graafissa: iStock.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!