• 4.10.2021

    Joka kodin kitch-kokoelma

    Jääkaapin oveen kertyvät magneetit kertovat perheenjäsenille, että he ovat olleet matkan päällä mielessä.

  • 8.9.2021

    ”Aina kun katkarapuverkossa oli vainaja, irrotimme sen, laitoimme säkkiin ja pakastimeen”, sanoo yli tuhat siirtolaista Välimereltä pelastanut kalastusaluksen kapteeni Pietro Russo

    Sisilialaisen kalastajakaupungin merenkävijät ovat saaneet humanitaarisesta toiminnastaan lukuisia tunnustuksia. Myös Tunisian, Algerian ja Libyan vankilat ovat näille kalastajille tuttuja. Kesän aikana Välimeren yli yrittävien määrä on jälleen noussut.

  • 30.11.2020

    Nimeni on Itohan -kirja antaa äänen ihmiskaupan uhrille

    Kristiina Markkasen kirja ei uhriuta 15-vuotiaana ihmiskaupan uhriksi päätynyttä Itohan Okundayeta, vaikka kertookin raskaista kokemuksista.

  • 12.5.2020

    Tutkimusmatka minuuteen

  • 19.2.2020

    "Jo toisena päivänä osasin ajaa pyörällä itse!" – Uusi kotimaa antaa mahdollisuuden oppia uutta

    Uuteen maahan muuttaessa eteen tulee aluksi oudolta tuntuvia tapoja. Mutta kun sitten oppii kalastamaan, leipomaan paikallisille rakkaan kakun, ajamaan pyörällä ja olemaan yhteydessä itsensä ja luonnon kanssa, sitähän alkaa tuntea olevansa jo kotonaan.

  • 9.1.2020

    Ohjaamista salaa ennen kuvauksia ja kolminkertainen työmäärä miehiin nähden

    Neljä Tallinnan Pimeiden öiden -elokuvafestivaalilla vieraillutta naisohjaajaa kertovat ajatuksiaan siitä, miltä tuntuu raivata tilaa miesten dominoimassa elokuvamaailmassa.

  • 28.6.2017

    ”Yksin matkustavat alaikäiset ovat Euroopan yhteinen asia”

    Viime vuonna Italiaan saapui ilman huoltajaa 25 846 lasta ja nuorta. Määrä on suurempi kuin koskaan aikaisemmin.

  • 2.5.2017

    Valtaosa valtioista tallaa vikasuuntaan

    Oman maan kehityssuunta askaruttaa ihmisiä.

  • 30.3.2017

    Nähdä Napoli ja syödä

    Suosiotaan kasvattava Napoli houkuttelee matkailijoita pitsoillaan ja rosoisuudellaan.

  • 29.3.2017

    Pöytä on katettu kaikille

    Yhdessä syöminen yhdistää kaikkia maailman ihmisiä. Maailman Kuvalehti pääsi ruokahetkeen Kolumbiassa, Portugalissa, Kreikassa, Keniassa, Italiassa, Meksikossa, Yhdysvalloissa ja Suomessa.