• 3.7.2020

    Elintärkeä ala uhattuna – koronapandemia aiheuttanut ruokaturvan kriisin

    Koronapandemian epäsuorat vaikutukset kehittyvissä maissa näyttävät ylittävän itse viruksen aiheuttamat terveyskustannukset. Samalla maatalouden ja ruuan merkitys nousee uuteen arvoon.

  • 22.6.2015

    Nigeria kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen

    Arviolta neljännes nigerialaisnaisista on ympärileikattu.

  • 21.5.2015

    Etuoikeutettua työntekoa

    Syrjintää ylläpitäviin toimintatapoihin pitää puuttua.

  • 23.3.2015

    Rakkaus sanoihin

    Chimamanda Ngozi Adichie ihastui jo pari­vuotiaana sanojen kykyyn tallentaa tunteita. Nyt hänen tarkkanäköiset sanansa kuuluvat jo r&b -tähti Beyoncén hittibiisissä.

  • 6.2.2015

    Kuukauden kuva 2/2015

    Nainen järjesteli patjoja pakolaisleirissä Nigerian Yolassa joulukuun alussa. Noin 1,5 miljoonaa ihmistä on paennut ääri-islamistiryhmä Boko Haramia, jonka iskussa tammikuussa Bagassa kuoli eri arvioiden mukaan 150-2000 ihmistä.

  • 6.2.2015

    Shell maksaa jättikorvaukset kalastajille

    Vuonna 2008 kaksi öljyvuotoa tuhosi tuhansia hehtaareita mangroveja sekä merenelävät, jotka elättivät Bodo-yhteisön Nigerian suistoalueella.

  • 6.5.2014

    Nigeriasta Afrikan suurin talous

    Tavalliset nigerialaiset eivät talouslukujen jättiharppauksen jälkeen ole kuitenkaan aiempaa köyhempiä tai varakkaampia.

  • 5.2.2014

    Takapakkia homojen oikeuksille

    Muun muassa YK:n ihmisoikeuskomissaari on kritisoinut uutta lakia tuoreeltaan kovin sanoin.

  • 3.9.2010

    Vientituotteena ihminen

    Nigeria tuottaa Afrikan maista eniten uhreja Euroopan 
ihmiskaupalle. Suuri osa heistä tulee Edon osavaltiosta.

  • 5.11.2009

    Maailman levyt

    Australian aboriginaalin, burkinafasolaisen laulajan ja nigeriläisen biram-harpistin levyt.