• 9.7.2021

    Etäkoulua ilman nettiä ja rokotematka Miamiin – Pandemia kärjisti tuloerot Ecuadorissa, jossa nuoret varttuvat eri todellisuuksissa

    Monissa Etelä-Amerikan maissa pandemia on syventänyt kuiluja yhteiskuntaluokkien välillä entisestään. Neljä nuorta ympäri Ecuadoria, viidakkoyhteisöstä suurkaupunkiin, kertoo tulevaisuudestaan.

  • 19.12.2019

    Etelä- ja Väli-Amerikan tuntematon puoli

  • 21.10.2019

    Ikkuna Latinalaiseen Amerikkaan

    Cinemaissí-elokuvafestarin tämän vuoden teemoina ovat vähemmistöt ja valtavirtaistuminen.

  • 10.10.2019

    Kapinallisen kansalaisuuden karavaanit

    Väli-Amerikasta Yhdysvaltoihin suuntaavia siirtolaisten karavaaneja määrittävät samat tekijät, jotka ovat näkyneet Latinalaisessa Amerikassa viime vuosisadan aikana tapahtuneissa massamuutoissa maalta kaupunkeihin, kirjoittaa AntroBlogin Jasmin Immonen.

  • 4.4.2019

    Jumalten ruoasta tuli ihmisten herkkua, jonka valmistaminen on kovaa työtä

    Ecuador on yksi maailman johtavista hienon kaakaon tuottajista. Kaakaon viljely ei houkuta enää uusia sukupolvia entiseen tapaan, mutta 43-vuotias Nancy Paz jatkaa isänsä 1960-luvulla aloittamaa kaakaotilaa.

  • 12.1.2016

    Kohtalokkaita hyppyjä tavarajuniin

    Siirtolaisen matka Keski-Amerikasta Yhdysvaltoihin on täynnä äärimmäisiä vaaroja: ryöstöjä, kidnappauksia, pahoinpitelyjä ja raiskauksia. Tilanteen tuntee hyvin toimittaja Maija Salmi,
    joka kirjoitti aiheesta kirjan.

  • 17.6.2015

    Brassit toppiksissa

    Harva eurooppalainen ymmärtää, kuinka jättimäinen Brasilia on ja että sinne mahtuu hurjasti alueellista vaihtelua.

  • 17.6.2015

    Korruptio rehottaa vankilassa

    Enrique Abad, 20, tuomittiin ryöstöstä, johon hän ei sanojensa mukaan osallistunut.

  • 16.6.2015

    Raha syrjäytti rakkauden ennustajallakin

    Aiemmin intohimostaan tunnetut riodejaneirolaiset ovat toivoneet taioilta apua rakkauselämään.

  • 2.6.2015

    Costa Rican energia­talous lähes puhdas

    Tuliperäisessä Costa Ricassa on vielä kosolti hyödyntämätöntä maalämpöä.

Tilaa Maailman Kuvalehti