• 25.5.2022

    Paikalliset näyttävät kaapin paikan – Kansainvälisten palmuöljy-yhtiöiden suunnitelmat kohdanneet vastustusta Afrikassa

    Länsi- ja Keski-Afrikassa on vuodesta 2008 lähtien ollut käytettävissä arviolta 1,8 miljoonaa hehtaaria palmuöljyviljelmiä varten. Läheskään koko tätä aluetta ei ole kuitenkaan otettu käyttöön. Monessa maassa paikalliset yhteisöt ovat nousseet vastustamaan viljelmiä, joita kansainväliset yhtiöt ovat suunnitelleet heidän mailleen.

  • 19.5.2016

    Liberia yksityistämässä peruskoulunsa

  • 23.11.2015

    Suurisydäminen kissa

    Kirkon Ulkomaanapu aloitti toimintansa jakamalla suomalaislapsille talvikenkiä.

  • 1.9.2014

    Ebola-alueita uhkaa nälänhätä

    Kuolleiden maanviljelijöiden sadot jäävät korjaamatta ja ruoan tuonti on vaikeaa.

  • 25.4.2013

    Eksyneet puhvelit riesana Liberiassa

    Puhvelit tallovat maniokkiviljelmiä Liberiassa.

  • 24.5.2012

    Missikriisi Liberiassa

    Ken on maassa kaikkein kaunein? Kysymyksestä on saatu Liberiassa aikaan kriisi, johon on otettu kantaa jo hallitustasollakin.

  • 3.2.2011

    Lehtinainen Liberiasta

    Hesta Baker-Pearson uskoo afrikkalaisen median kasvuun. Hän haluaa näyttää liberialaisille muutakin, kuin maan, jossa kaikki muistuttaa sodasta.

  • 2.4.2008

    Kääpiöhippo porskuttaa yhä

    Minihippo on selvinnyt Liberian sisällissodasta.

  • 3.8.2007

    Paluu arkeen

    Sodasta toipuvassa Liberiassa totutellaan rauhan ajan arkeen. Maan talous voi hyvin, mutta ihmiset yrittävät työllistää itse itsensä.

  • 25.5.2006

    Taylorin oikeudenkäynti murentaa Afrikan hyvä veli -järjestelmää

    Liberian uusi hallinto on monien vaikeiden tehtävien edessä.