• 11.2.2020

    ”Rakkaudesta oppii aina”

    Maailman Kuvalehti kysyi rakkaudesta Meksikossa, Nepalissa ja Tansaniassa. Rubén, Indira ja Joshua vastasivat.

    1. Miten rakkaus näkyy elämässäsi?
    2. Mitä olet oppinut rakkaudesta?
    3. Mikä rakkaudessa on vaikeinta?

  • 14.11.2019

    Tärkeintä on, että rakastamme

    Maailmalla olen oppinut sen, että lopulta perheet ja perustarpeemme ovat todella samanlaisia, minkä tahansa kulttuurin kontekstissa muovaudumme, kirjoittaa Maailman Kuvalehden kolumnisti Mimosa Hedberg.

  • 17.10.2019

    Entinen lapsityöläinen Devindra: ”Kasvava lapsi tarvitsee perheensä”

    Lapsityöläisenä ollessaan Devindra Chaudhary teki pitkää päivää eikä nähnyt perhettään kuin kaksi kertaa vuodessa. Hän oli kuitenkin onnekas saadessaan käydä koulua. Nyt hän uskoo, että lapsityön voi lopettaa vain pakollisen koulunkäynnin toteutuminen kaikkialla.

  • 8.8.2019

    Naiset, lakataan rankaisemasta itseämme kuukautisista

    Kuukautisiin liittyy valtavasti tabuja, joita me naiset olemme mukana ylläpitämässä, kirjoittaa kolumnistimme Mimosa Hedberg Nepalista.

  • 2.5.2019

    Maanjäristyskin iskee köyhiin muita kovemmin

    Nepalissa köyhällä ei ole varaa turvallisuuteen tai pysyvyyden tunteeseen. Kaikki tietävät, että uusia maanjäristyksiä voi tulla milloin tahansa.

  • 28.1.2019

    Mustaa räkää ja palsamoituja kaloja

    Tukkoinen nenä ja ikävä yskä ovat Kathmandussa arkipäivää ja muistuttavat maailmanlopun merkeistä. Onneksi on silti ihmisiä, järjestöjä, yrityksiä ja valtioita, jotka tekevät asioille jotain, pohtii Mimosa Hedberg.

  • 19.12.2018

    Konflikti tekee ruuasta luksustuotteen

  • 12.12.2018

    Milleniaali, ota opiksi hipeiltä

    Mitä voisimme oppia Kathmandun friikkikadun länsimaalaisilta hipeiltä, pohtii Maailman Kuvalehden kolumnisti Mimosa Hedberg.

  • 12.10.2018

    Terkut valkoiselta pelastajalta!

    Empatia on tärkeää, mutta on tärkeää pohtia, ketä auttamisesi lopulta auttaa, Mimosa Hedberg kirjoittaa.

  • 31.8.2018

    Mikä tekee suomalaisesta koulutusosaamisesta niin kysyttyä kehitysmaissa?

    Koulutus on yksi Suomen valttikorteista maailmalla, mutta miten koulutusta voi viedä? Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoiset kouluttavat kehitysmaiden opettajia ja virkamiehiä. Samalla he laajentavat omaa osaamistaan.