• 9.3.2022

    Lappu kaulaan ja sotalapseksi Ruotsiin: ”Valokuvat, postikortit ja kirjeet auttavat muistamaan”

    Suomesta lähetettiin talvi- ja jatkosodan aikana 72 000 lasta turvaan Ruotsiin. Kaulaan matkan alussa ripustettu lappu on yksi esineistä, joka muistuttaa vuosista Ruotsissa.

  • 15.2.2021

    Essee: Usko – esille vai piiloon?

    Uskonnollisuuden harjoittamista koskeva keskustelu on saanut lisää kerroksia ja kierroksia. Uskonnollisuuden näyttäminen on alkanut nivoutua yhtä tiiviimmin osaksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymyksiä, antropologi ja toimittaja Lea Pakkanen kirjoittaa.

  • 19.2.2020

    "Jo toisena päivänä osasin ajaa pyörällä itse!" – Uusi kotimaa antaa mahdollisuuden oppia uutta

    Uuteen maahan muuttaessa eteen tulee aluksi oudolta tuntuvia tapoja. Mutta kun sitten oppii kalastamaan, leipomaan paikallisille rakkaan kakun, ajamaan pyörällä ja olemaan yhteydessä itsensä ja luonnon kanssa, sitähän alkaa tuntea olevansa jo kotonaan.

  • 4.1.2019

    Heitteille jätetyt

    Ehkä meidän, työikäisten, pitäisi lähteä kadulle ja tarvittaessa lakkoilla sen puolesta, että tässä hienossa maassa jokaiselle turvattaisiin arvokas vanhuus, ehdottaa Elina Hirvonen.

  • 19.3.2018

    Seksikohussa ryvettynyt Oxfam sai synninpäästön Ruotsilta – maa palaa rahoittajaksi

    Seksuaalisen hyväksikäytön skandaalissa ryöpyttämä brittijärjestö saa osittaisen synninpäästön: ruotsalaiset totesivat, että järjestö on parantanut käytäntöjään, ja joka tapauksessa sen kautta apu menee perille sadoille tuhansille.

  • 8.9.2017

    Tanssin vapaustaistelija

    Niki Tsappos teki historiaa voittamalla ensimmäisenä naisena hiphopin maailmanmestaruuden. Voitto taltioitui elokuvaan, joka sai maailman polvilleen.

  • 4.5.2016

    Alaikäiset hakevat eniten turvaa Ruotsista

  • 24.3.2016

    Mikä maa, mikä kieli?

    Ja kuka minä olen? Sitähän me kaikki toisinaan pohdimme, mutta Tanja Konstenius, 33, on todennäköisesti miettinyt näitä asioita keskivertoa enemmän.

  • 2.3.2016

    Turvapaikanhakijat miehistävät Ruotsia

    16-17-vuotiaiden suhde on Ruotsissa jopa enemmän vinksallaan kuin Kiinassa.

  • 12.2.2016

    Vuosikymmenen rakkaustarina

    Ruotsalaisen Jonas Hassen Khemirin romaanissa pohditaan muistia, rakkautta ja selviytymistä maahanmuuttajien Tukholmassa.