• 6.11.2015

    Miesten vuoro

    Kehitysmaiden miehet ovat jääneet vähälle huomiolle samalla, kun naisten asemaa on näyttävästi parannettu. Miesten sivuuttamisella voi kuitenkin olla arvaamattomia seurauksia.

  • 29.8.2013

    Auttajat hylkäävät Somalian

    Järjestöt eivät voi toimia hyökkäyksien keskellä.

  • 2.4.2013

    Sähkö huippuhintoihin Somalimaassa

    Somalimaan pääkaupungin sähköyhtiöt ovat nostaneet hintojaan jopa viidenneksellä lyhyen ajan sisään. Syy löytyy yhtiöiden mukaan polttonesteiden kallistumisesta.

  • 2.1.2013

    Teurasjätteet muuttuvat rahaksi Somalimaassa

    Teuraseläimen osista saadaan tehtyä käyttöesineitä, joiden tuotanto on ongelmaisessa maassa ollut vähäistä.

  • 3.12.2012

    Somalian metsiä poltetaan hiileksi

    Rauhanturvaajat ovat antaneet hiiltä kuljettaneiden laivojen lähteä maasta vasten YK:n turvallisuusneuvoston kieltoa.

  • 16.3.2012

    Henkien riivaamat

    Suurelle osalle maailman ihmisistä henget ovat osa arkea ja niiden ajatellaan vaikuttavan konkreettisesti ihmisten elämään.

  • 19.1.2012

    Paluu Somaliaan

    Tutkija-lääkäri Mulki Mölsä vei Suomessa karttunutta asiantuntemusta lääkäriopiskelijoille Somaliaan.

  • 29.9.2011

    Somaliassa apu ei yllä eniten tarvitseville

    Lääkärit ilman rajoja -järjestön puheenjohtaja Unni Karunakara kehottaa avustusjärjestöjä lopettamaan virheellisen kuvan antamisen Somalian nälänhädästä ja myöntämään, että suurimmassa hädässä olevien ihmisten auttaminen on käytännössä mahdotonta.

  • 21.9.2011

    Itä-Afrikan nälänhätä

    Nälkä tappaa Afrikan sarvessa. Itä-Afrikassa kärsitään kuivuuden aiheuttamasta nälänhädästä. Kipeimmin sen kokevat somalialaiset, joilta puuttuvat järjestäytyneen valtion auttamisjärjestelmät. Nälkiintyneet somalialaiset hakeutuvat muun muassa Kenian ja Somalia rajalle, Dadaabin pakolaisleirille.

  • 20.9.2011

    Toiveissa sade ja rauha

    Ilkka Lehdonmäki pohtii Somalian tilannetta.