Mustan Suomen historia

Tummaihoisia on ollut suomessa 1800-luvulta asti. Mutta suomi on herännyt 150 vuoden talviuniltaan "monikulttuuriseen" todellisuuteen vasta äsken.

Teksti: Marie Kajava

PitkätKulttuuriEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

"Neekeri ja muut jenkit saapuivat eilen!" otsikoi Suomen Urheilulehti 12. elokuuta vuonna 1929. Eletään suuren urheilujuhlan tunnelmissa.

Lehti jatkaa:

"Eilen iltapäivällä tulivat kaikki muut amerikkalaiset laivalla, paitsi ’neekeri’, joka tuli joukkueen johtajan Kjellströmin kanssa Turun pikajunalla. Tästä syystä oli laivaranta jokseenkin urheilutyhjä, ja pääkaupunki tunki asemasillalle."

Pikajuoksija Eddie Tolan urheili Helsingissä 1900-luvun alkupuolella, mutta hän ei ole ensimmäisiä tummaihoisia Suomessa.

Yle Teemalla esitettävä kolmiosainen dokumenttisarja Afro-Suomen historia kertoo mustien suomalaisten tarinaa paljon kauempaa:

Ambomaalta kotoisin oleva Rosa Emilia Clay tulee suomalaisen lähetyssaarnaajaperheen mukana Suomeen 1880-luvulla. Hän on tiettävästi ensimmäinen Suomen kansalaisuuden saanut afrikkalainen. Talvisodassa Kannaksen hiihtopartion johtajana taistelee ja kaatuu Rudolf Prüss, jonka juuret ovat Afrikassa.

Sini-valkoinen – myytti vain

Afro-Suomen historian ilmeinen ansio on informatiivisuus. Se tuo esiin ihmisiä, kasvoja ja ääniä, joiden olemassaolosta vain harva tietää. Tehtävä on järkälemäinen: kasata kolmiosaiseen ohjelmaan 150 vuotta historiaa.

Kuitenkin koskettavimpia osioita dokumenttisarjassa ovat yksityiskohdat, hetket ja tarinat, joihin pysähdytään. Hiuskiehkurat, katseet, nuori Joseph Owindi tamperelaisessa kahvilassa, teatteriohjaaja Ritva Siikalan perhealbumin valokuvat, 1980-luvun kasvo, rumpali Billy Carson vitsailemassa suomalaisesta makkarasta televisioruudussa.

"Ihmisten ja heidän tarinoidensa kautta olen oivaltanut ainakin sen, että sini-valkoinen myytti ei ole yhtä kuin todellinen historiamme. Että jo ennen 1952 olympialaisia Suomessa oli tummaihoisia", ohjaaja Miia Jonkka toteaa.

Jonkan mielestä on häpeällistä, että Afro-Suomen historia saa ensi-iltansa vasta vuonna 2010.

"Eräskin 1950-luvulta asti Suomessa asunut etiopialainen kieltäytyi haastattelusta, koska oli loukkaantunut siitä, että hänen ääntänsä haluttaisiin kuulla vasta nyt", Jonkka kertoo.

Dokumenttisarjan tekeminen ei ollut helppoa. Jo se kertoo paljon suomalaisesta ilmapiiristä.

"Esimerkiksi Suomessa asuva somalialaisyhteisö on ajettu ahtaalle. Siellä ei tunnu löytyvän uskoa, että joku voisi haluta haastatella somalialaista hyvin aikein", ohjaaja hymähtää.

Itse ohjelmissa haastateltavien Suomi-kokemukset vaihtelevat laidasta laitaan. Toisilla on pelkkää positiivista sanottavaa ja toiset ovat kärsineet ennakkoluuloista jatkuvasti. Olivat muistot hyviä tai huonoja, suomalaisia mustia yhdistää huomio.

Ihonvärinsä perusteella he ovat olleet aina katseen kohteina.

Häpeällinen lähimenneisyys

Afro-Suomen historia -dokumenttisarjan tekeminen merkitsi ohjaajalle tunteja ja tunteja arkistossa, ajassa ja paikassa matkaamista.

Jonkan suunnitelmissa on kirjoittaa aiheesta myös kirja. "Siihen kirjataan kaikki ne tarinat, joita ei dokumenttiin mahdu. Ja erityisesti Rosa Emilia Clayn elämä on jäänyt kiehtomaan, kenties seuraavan dokumenttielokuvan muodossa."

Eniten ohjaajaa järkytti lähihistoria, 1990-luvun ilmapiiri. Yhtäkkiä Suomessa elettiin tilanteessa, jossa poliisi suojelee Nastolan pakolaiskeskusta paikallisten asukkaiden väkivallalta.

"90-luvun rasismi alkaen skinheadeista ja Kari Suomalaisen pilapiirroksista on käsittämätöntä. Kärjistäen kysyisin, eikö meillä suomalaisilla ole muuta yhteistä kuin rasismi", Jonkka pohtii.

Lehdet pursuavat otsikoita. Valkealan pakolaiskeskuksessa räjähtää pommi, Nastolassa ammutaan. Hakunilassa skinit hyökkäävät jalkapalloa pelaavien somalialaisten kimppuun. Radiossa soi Hausmyllyn kappale Se musta mies.

"Kaikessa kuultaa se perisuomalainen ajatus, että hei, ei mekään lähdetty pakoon, me seistiin rintamassa [sodassa]. Miksi te ette? Mitä te tänne tulette?" ohjaaja toteaa.

Aivan kuin suomalaisilla ei olisi varaa olla humaaneja.

Vuoden 1929 Suomen Urheilulehden artikkelissa juoksija-Tolanin kohdalla todetaan, että "Otettu mukaan otaksuttavasti 'kansan kokoojaksi' kilpailussa. Hauska tutustua, herra neekeri." Artikkeli päättyy toivotukseen: "Tervetuloa Suomeen, tervetuloa!"

Kolmiosainen Afro-suomen historia -dokumenttisarja alkaa Yle teemalla 22.1.


Kommentti: Musta, valkoinen – kirjava

"Vuonna 2007 julkaistaan tutkimus, jonka mukaan joka viides Uudellamaalla asuva kantasuomalainen on vailla kontaktia ulkomaalaisiin, ja joka kolmas pikkukaupunkilainen ja maalainen ei tunne yhtään Suomessa asuvaa ulkomaalaista henkilökohtaisesti", selostaa Afro-Suomen historian rauhallinen kertojaääni.

Että nykyajan suomalainen elää globaalissa "aukinaisessa maailmassa" – silmänlumetta siis.

Orastavassa maahanmuuttokeskustelussa menevät yleensä puurot ja vellit sillä tavalla sekaisin, että mustien oletetaan muodostavan yhden homogeenisen ryhmän. Ja Suomessa tämä on yhtä kuin "somalit".

Moni tuhahtaa, että onpas vanha juttu. Mutta kun ei se ole. Dokumenttiohjaaja Miia Jonkka kertoi hämmentyneensä siitä, miten tätä päivää "juttu" on.

Tämän oletetun homogeenisen ryhmän ympärille kasaantuu stereotypioita, jotka määrittävät jokaisen tämän oletetun ryhmän jäsenen arkea, kohtaamista ja kohtaamattomuutta.

Elämme aikoja, jolloin ihmiset haluavat lapsensa pois maahanmuuttajakouluista, mutta maksavat ison rahan kansainvälisistä kouluista. Aika ironista – mutta ennen kaikkea sääli.

En usko, että mikään informaatio vaikuttaa rasistisiin ääripäihin. Mutta se enemmistö, jonka ennakkoluulot perustuvat tietämättömyyteen, voi saada Afro-Suomen historian kautta hienon kuvan Suomesta.

Kenties myös avaimia arkeen.

Sillä se hölmistyneisyys, jolla suomalaiset suhtautuivat mustiin 1900-luvun alussa, oli avointa tietämättömyyttä ja kokemattomuutta. Arkista ihmettelyä.

Suomalaista nykykeskustelua värittää paperi: puuhastelemme käsitteiden ja oletetun todellisuuden tasolla. Saatamme keskustella tuntikausia siitä, miten neekeri-sanaa ei saa käyttää, mutta että tulisiko nyt sitten puhua tummaihoisista, mustaihoisista, mustista – vai ihan vaan ihmisistä.

Olemme hirmu hyviä puhumaan hygieniasta, mutta hirmu huonoja tosielämässä. MK.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!