Rap palaa juurilleen

Hip-hop-kulttuurissa elää yhä vahva yhteiskunnallinen perinne. Yhteiskunnallista rappia tehdään nykyisin ennen kaikkea Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

Teksti: Aleksi Neuvonen

PitkätHallintoKöyhyysKulttuuriMusiikki

Kultakoruja, urheiluautoja, ylikansallisten urheiluvaatevalmistajien uusimpia tuotteita, silikonilla paranneltuja naisvartaloita... Televisiokanavien tarjoamia musiikkivideoita vertaillessa voi helposti todeta, ettei mikään muu populaarimusiikin suun­taus ole yhtä vahvasti kaupallinen ja yhdysvaltalaisen kulutuskulttuurin kyllästämä kuin rap.

Eminemin, 50 Centin ja Snoop Doggin kaltaisten yhdysvaltalaisartistien tähdittämä rap leviää nyt ympäri maailman nopeammin kuin mikään muu musiikki-ilmiö. New Yorkin Bronxis­sa 1970-luvulla kehittynyt hip-hop-kulttuuri - rap-musiikki, breakdance ja graffiti-maalaus - levisi 1980-luvulla maailman suurkaupunkeihin luoden oman maailmanlaajuisen alakulttuu­rinsa.

Rap-tähdistä tuli 90-luvun myötä supertähtiä, jotka koreilevat nyt ympäri maailmaa nuorisolehtien kansissa, ja heidän musiikkinsa soi radio- ja tv-kanavilla suosituimpaan ohjelma-aikaan.

Nopeimmin hip-hop-kult­tuuri levisi Länsi-Euroopan ohella niihin kehitysmaihin, joilla on pe­rinteisesti ollut vahvimmat kulttuuriset siteet Yhdysvaltoihin. Niinpä esimerkiksi Etelä-Afrikassa ja Filippiineillä levytet­tiin omaa rappia jo 1980-luvulla. Rans­kassa hip-hop-kulttuuri saavutti suuren suosion maahanmuuttajaväestön keskuudessa ja levisi heidän kauttaan myös entisiin siirtomaihin kuten Alge­riaan ja Senegaliin.

Nykyisin rappia levytetään kaikkialla maailmassa: Afrikassa, arabimaissa, Etelä-Amerikassa, Karibialla, Kaakkois-Aasiassa, Intiassa, Kiinassa ja Japanissa. Afrikan hip-hop-pääkaupungissa Dakarissa on yli 2000 rap-yh­tyettä. Kuubassakin, jossa kommunistihallitus yritti vielä 1990-luvun lopussa estää hip-hop-kulttuurin leviämisen, on nyt 800 yhtyettä ja hip-hop on virallisesti tunnustettu "aidoksi kuubalaiseksi kulttuuriksi".
 

Juuret Afrikassa

Rap on parhaimmillaan halpaa ja yksinkertaista tehdä: tarvitaan vain levysoitin, muutama levy, mikrofoni ja mc riimittelemään tarttuvia säkeitä. Ja jos näitä ei ole saatavilla, tehdään rytmi omalla suulla eli beat­boxaamalla.

Taustalle voidaan ottaa soittamaan joko elävä bändi tai sämp­lätä levyltä oikeastaan mitä tahansa musiikkia. Näin rap kotoutuu paikalliseen perin­teeseen. Etelä-Afrikassa rap yhdistyy kwaito-musiikkiin, Tansaniassa vanhemman swahili-popin perinteeseen, Senegalissa mbalaxa-musiikkiin, Algeriassa raihin, Kuubassa mamboon ja rumbaan.

Itse riimittelyssä kielet vaihtuvat sujuvasti oman äidinkielen, paikallisen valtakielen ja englannin välillä. Usein myös runomitta muuttuu lähemmäksi oman kielen perinteistä lyriikkaa. Kyse on siis äärimmäisen joustavasta ja venyvästä ilmaisumuodosta, jossa yhdistyvät monikerroksi­suus, yksinkertaiset rytmit ja hokemat sekä monimuotoinen verbaalinen ilmaisu.

Rapin, samoin kuin sen synnyttäneiden jazzin, funkin ja reggaen, musiikilliset juuret ovat vahvasti afrikkalaisessa perin­teessä. Tässä mielessä se on luonut yhteisyyttä ennen kaikkea niin Amerikan mantereen mustan väestön, Eurooppaan muuttaneiden afrikkalaissiirtolaisten kuin Saharan eteläpuolisen Afrikan nykyistenkin asukkaiden välille.

Jotkut puristit ovatkin yrittäneet määritellä hip-hopin poliit­tisten teemojen kumpuavan aina nimenomaan rotujen välisestä epätasa-arvosta syntyvästä sosiaalisesta jännitteestä. Näin aitoa hip-hop-kulttuuria olisi vain Yhdysvalloissa, Ranskassa, Etelä-Afrikassa ja ehkä joissakin Latinalaisen Amerikan maissa.
 

Maaltamuuttajien musiikkia

Toisaalta voidaan todeta rapin kotiutuneen jo hyvin useisiin Aasian maihin ja Pohjois-Afrikkaan, joissa väestö on rodullisesti varsin homogeenistä. Se puhuttelee siis ennen kaikkea elävänä ilmaisumuotona, jota määrittävät sen historiallista, rodullisiin jännitteisiin liittyvää taustaa enemmän muut tekijät, kuten urbaanisuus, pukeutumistyyli ja asioiden suora ja koruton ilmaiseminen. Kyse ei siis ole enää vain afroamerikkalaisesta ilmiöstä vaan rapista on tullut maailmanmusiikkia ja globaalia kulttuuria.

Hip-hop-kulttuuri ja sen nopea leviäminen heijastelee monella tapaa aikamme keskeisiä yhteiskunnallisia ilmiöitä. Elämme tällä hetkellä ihmiskunnan nopeimman kaupungistumisen aikaa, kun etenkin kehitysmaiden suurkaupungit kasvavat valtavalla nopeudella. Hip-hop onkin ennen kaikkea urbaani ilmiö, maalta kaupunkien slummeihin muuttaneiden ihmisten kulttuuria.

Maaltamuuttajalle kaupunki on täynnä lupauksia paremmasta ja vapaammasta elämästä, jonka toteutuminen on kuitenkin epävarmaa. Silti ihmiset, erityisesti muuttajien jälkeläiset, ovat ylpeitä omista kaupungeistaan ja asuinalueis­taan, niiden ihmisistä, hengestä ja kulttuurista. Hip-hop pukeutumistyylinä, musiikkina, tanssina ja graffititaiteena on tapa sulautua osaksi kaupunkia ja yhteisöä.

Rap ja graffitit kertovatkin usein kaupungin katujen rankkoja ja väkivaltaisiakin tarinoita mutta ylistävät samalla omaa kotiseutua, oli se sitten brasilia­laisen suurkaupungin favela tai apartheid-hallinnon perustama township Etelä-Afrikassa.
 

Sorrettujen puolella

Rap-musiikin leviäminen 1980- ja 1990-lukujen taitteissa osui myös vahvasti yksiin monien afrikkalaisten ja eteläamerikkalaisten diktatuurien kaatumisen kanssa. Etelä-Afrikassa apartheid-hallinto yritti vielä loppuvuosinaan kieltää rapin, johon aina on vahvasti kuulunut valkoisen sorron vastustaminen.

Chilessä kehittyi yksi Latinalaisen Amerikan vahvimmista hip-hop-kulttuureista Pinochetin sotilasdiktatuurin kaaduttua. Rap-lyriikoiden tapa yhdistää henkilökohtaista näkökulmaa, katujen korutonta inhorealismia ja uhoa oli mitä sopivin tapa nostaa esiin niitä yhteiskunnallisia epäkohtia, joista aiemmin oli pitänyt vaieta: köyhyys, epätasa-arvo, korruptio, huumeet ja niin poliisin kuin rikollistenkin kaduilla harjoittama väkivalta.

Näinä päivinä osansa maailman rap-artistien siekailemattomasta tykityksestä saa tietenkin enenevässä määrin kaikki yhdysvaltalainen - myös sponsori- ja levytyssopimusten kautta suuryhtiöiden kanssa kaveeraavat jenkkiläiset rap-tähdet.

Alkuvuodesta joukko Brasi­lian merkittävimpiä rap-artisteja kieltäytyi esiintymästä samoilla festivaaleilla supertähtien Snoop Dogg ja Ja Rule kanssa. Syynä ei tällä kertaa ollut Irakin sota tai Yhdysvaltain hallituksen toiminta muutenkaan. Vahvasti favelojen katukulttuuriin identifioituvien brasilialais-räppärien mielestä festivaalien ja sen päätähtien kytkökset valkoisten omistamiin sponsoreihin olivat liian räikeässä ristiriidassa heidän oman musiikkinsa sanoman kanssa.

Ilmestynyt Kumppanissa 3/2004


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!