Taiteilija neljän tuulen tiellä (osa 1)

Teksti: Jaana-Mirjam Mustavuori

PitkätKulttuuriTeatteriAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaBrasiliaEurooppaLänsi-EurooppaPortugaliSuomi

Näyttelijä-ohjaaja Ida-Lotta Backmanin koti on siellä, missä sydän on. Liikkuminen ja kansainvälisyys ovat hänelle yhtä itsestään selviä kuin sisään ja ulos hengittäminen. Työ, ihmiset ja sattuma ovat vieneet hänet monta kertaa maan ääriin.

Ida-Lotta Backman, 46, nauraa ja puhuu paljon. Usein toistuvia sanoja ovat yhteisö, teatteri, hauskanpito ja rituaali. Puheessa vilahtavat myös Brasilia, Portugali, Jamaika, Saamenmaa, Burma, Grönlanti, Afrikka, Kanada ja New Mexico. Hänessä yhdistyvät kaikki neljä ilmansuuntaa; pohjoinen, etelä, itä ja länsi.

Tällä hetkellä Ida-Lotta toimii opettajana ja tutkijana teatterikorkeakoulussa ja sen täydennyskoulutuskeskuksessa. Meneillään on tutkimushanke, jossa liikutaan teatterin ja rituaalin välimaastossa. Tähän liittyen Ida-Lotta valmistelee Teatterimuseoon isoa tapahtumasarjaa ensi vuodeksi yhdessä parhaimpien ystäviensä kanssa. Tapahtumasarjan nimi on Teatterin Juuret.

"Kutsumme itseämme Hiwak-ryhmäksi. Åsa Simma on saamelainen näyttelijä ja laulaja-joikaaja ja Norman Charles on irokeesi-intiaani, näyttelijä ja naamiontekijä. Olemme tehneet yhteistyötä jo 13 vuoden ajan. Pyrimme lähestymään kaiken esittämisen ydintä ja alkuperää: ihmisen suhdetta luontoon, aikaan ja omaan yhteisöönsä. Tapahtumien pääsisältö on jakaminen ja ihmisten kohtaaminen."

Appelsiinien ja oliivien maassa

Maailma ja matkustaminen ovat jättäneet jälkensä Ida-Lottaan ja hänen tapaansa olla maailmassa. Hänestä ei koskaan tullut ihan tavallista näyttelijää. Kaksi teatterikorkeakoulun jälkeistä vuosikymmentä ovat olleet täynnä toisenlaista, paikka paikoin hyvinkin kansainvälistä elämää. Hänellä on muun muassa kaksi kotia.

"Ostin maatilan Portugalista kymmenen vuotta sitten. Tykkään puhua portugalin kieltä ja viihdyn siellä, missä appelsiinit ja oliivit kasvavat. Minusta on kiva, kun taloni ohi laumojensa kanssa liikkuvat paimenet istahtavat hetken sijasta koko iltapäiväksi. Heillä on ihan erilainen aikakäsitys kuin meillä."

"Portugalissa palaan tavallaan lapsuuteeni, sillä olen kotoisin pieneltä maatilalta Nuuksiosta. Suomen kotini on Siltasaaressa Helsingissä." Jo opiskeluaikana Ida-Lotta perusti ystävättärensä kanssa kahden sanattoman naisklovnin ryhmän, jonka nimeksi tuli Porquettas. He kiersivät ympäri Eurooppaa volkkaribussilla ja esiintyivät kansainvälisillä teatterifestivaaleilla. Elettiin 1970-luvun loppua.

"Kerran kun Porquettas vieraili Jamaicalla, meistä tuli yhden sikäläisen reggaebändin tanssityttöjä. Olimme New Yorkissa ommelleet itsellemme mielettömät leopardiasut, ja kun bändin pojat sanoivat "girls, we need you", niin me olimme heti valmiita. Olimme juuri valmistuneet teatterikorkeakoulusta, missä olimme opiskelleet neljä vuotta itäsaksalaista teatterianalyysiä ja marksismileninismiä. Vaihtelu virkisti."

Viidakosta tunturin huipulle

Rakkaus portugalin kieleen syttyi 1980-luvulla, jolloin Brasilia oli keskeisellä sijalla Ida-Lotan elämässä neljän vuoden ajan. Hän teki siellä työtä pääasiassa tanssin parissa.

"Kiersin pitkään eri puolilla Brasiliaa italialaisen koreografin ja valokuvaajan kanssa. Kuvasimme La Scala -teatterin miestanssijaa erilaisissa luonnonympäristöissä. Hän, alaston ihminen, tanssi osana luontoa. Brasiliasta tulee aina mieleen trooppiset kasvit ja houkuttelevat ihmiset. Se on erittäin sensuaalinen ja aistillinen kulttuuri. Voin hyvin kuvitella mielessäni jonkun Carmen Mirandan kantamassa sukupuolielimiään päänsä päällä korissa kuin hedelmiä." "Brasiliassa ollessani sain yhtenä kuumana päivänä faksin Lapin tunturin huipulta Bahiaan. Olin juuri silloin viidakossa Tyynen valtameren rannalla puolalaisen kuvanveistäjän luona. Se oli elämäni ensimmäinen faksi, sillä koko faksi oli silloin ihan uusi juttu. Faksin lähettäjä oli Åsa Simma, joka pyysi minua Ruotsiin ohjaamaan saamelaisteatteriin yhtä näytelmää. No, minä pakkasin matkalaukkuni ja lensin pohjoiseen. Ja sillä tiellä olen yhä", kertoo Backman.

Tehtyään aikansa työtä saamelaisteatterin parissa Karesuvannossa Ida-Lotta vieraili saamelaisteatterin kouluttajana Inarissa.

"Se oli rankkaa aikaa. Olin juuri päättänyt tärkeän ihmissuhteen ja ostanut Portugalin talon. En tiennyt yhtään, mihin seuraavaksi elämässäni ryhdyn. Tapasin silloin Angelin kylässä nuoren miehen, joka liikkui muistaakseni koiravaljakolla. Hänellä oli värikäs pipo päässään. Olin Angelissa ihan vaan vierailemassa alaskalaisen ystäväni luona."

"Pipomies sanoi etsineensä minua. Hän kertoi, että minun pitää ehdottomasti tavata joku nainen, joka etsii teatterityöpajan vetäjää Afrikkaan. Tapasin naisen vähän myöhemmin syrjäisessä metsäkämpässä. Nainen oli Kepan työntekijä ja kertoi Kepan alaisen Frontlinen pohjoiseteläyhteistyön ideoista. Minä olin heti ihan myyty."

Juttu jatkuu > > >


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!