Apu kaukaa, ratkaisut lähellä

Teksti: Kimmo Lehtonen

PitkätHätätilaMuuttoliike ja pakolaisuusRauhaKehitysyhteistyöEurooppaKaakkois-EurooppaAlbania

Suomessa on kerätty ennätysmäärä apua sodan jaloista paenneille Kosovon albaaneille. Punaisen ristin lisäksi myös moni kansalaisjärjestö haluaa toimittaa apunsa itse perille saakka.

Shkoderissa, lähellä Montenegron rajaa sijaitsevan entisen tupakkatehtaan raunion pihalla on kireä tunnelma.

Sinitakkiset albaanipoliisit huutavat ja heiluttelevat kalashnikovejaan huolettomasti. Yksityisen vartiointiliikkeen siviiliasuiset vartijat käyvät kuumana ja ottavat yhteen poliisien kanssa. Murhaavien katseiden ristitulessa siviilivartijat vetäytyvät kisasta ja albaanipoliisit ottavat johdon neuvoteltaessa suomalaisen Nada Hope -järjestön avustusrekan lastin tyhjentämisen tavasta.

Suomalaiset haluavat jakaa avustustarvikkeet suoraan pakolaisille. Albaanipoliisit ja paikallisen avustusjärjestön työntekijät haluaisivat viedä avustustarvikkeet varastoon ja jakaa sieltä myöhemmin.

Nada Hopen organisaattori Nytte Ekman ei tähän suostu, hän on tottunut ongelmiin. Nada Hope on vienyt avustustarvikkeita suoraan pakolaisille vuodesta 1993 lähtien, jolloin lastin Shkoderiinkin tuonut Kalle Augustson vei ensimmäisen avustuslastin keskelle Bosnian sotaa Tuzlaan.

Nada pitää kädestä käteen -toimitusta periaatteenaan ja luotettavimpana toimitusmuotona. He eivät toimita lastejaan suurempien organisaatioiden varastoihin, koska haluavat valvoa itse tavaroiden perillepääsyn.

Huhtikuiseen avustusoperaatioon kuuluu kolme rekkaa. Shkoderin leirin lisäksi tarvikkeita jaettiin ja varastoitiin Tiranassa kahdessa leirissä.

"Tiranassa leirin johdon – jossa mukana oli myös pakolaisten edustus – kanssa tehtiin kirjallinen sopimus tarvikkeiden jaosta", Nytte Ekman sanoo.

Nadan yhteys Albaniassa on lähellä Kosovon vapautusarmeijaa oleva avustusjärjestö Auttakaa kosovolaisia, jota johtaa kosovolainen kirurgi Shaip Muja. Albanian ministeriön tarpeellisten papereiden lisäksi Nada Hope saa myös Mujan johtamalta organisaatiolta tarvittavat UCK:n leimoilla varustetut dokumentit tavaroiden kuljettamiseksi kullekin leirille.

Avustuskuljetusten perille vieminen ei ole riskitöntä puuhaa, ja albanialainen mafia on ryöstänyt useita avustuskuljetuksia. Myös monet avustustyöntekijät ja toimittajat ovat olleet ryöstöjen kohteena.

Vaikeudet voivat Albaniassa alkaa jo ensimetreillä. Pilkuntarkat byrokraatit jumiuttavat lääke- ja muussa lastissa olevat rekat päiväkausiksi satamaan, jos papereista puuttuu leima tai allekirjoitus.

Durresin satamassa useat eri avustusjärjestöjen rekat olivat jonkun dokumentin puuttumisen takia seisoneet jopa viikon. Nadalla on jo kokemusta Albaniasta ja paperisota vei vain yhden päivän.

Useiden asiaan syyttömien rekkakuskien huumori ja solidaarisuus oli koetuksella auringonpaisteisella, mutta saastaisella laiturialueella.

Sekava lastin purku

Tupakkatehtaan pihalla Ekman pitää pitkien neuvottelujen ajan pintansa ja saa lopulta tahtonsa läpi. Leirin ohjaksia käsissään pitävät poliisit taipuvat, mutta haluavat valvoa lastin purkua. Heille on myös tärkeää jotenkin säilyttää kasvonsa arvovaltatappion jälkeen. Paikallisen avustusjärjestön työntekijät sen sijaan marssivat protestina ulos leiristä. Nytte Ekman saa pakolaisilta jonkinlaisen listan tehtaassa olevista perheistä. Sen mukaan arvioidaan, että ihmisiä olisi yhteensä 1200–1500.

Jako alkaa. Kalle Augustsonin rekassa on 120 kuutiota Maarianhaminasta Parasta lapsille -järjestön kautta kerättyjä vaatteita, kenkiä, vilttejä, leluja, kuivaruokaa.

Pakolaiset muodostavat ringin avustusrekan ympärille. Keskellä yksi poliiseista huitoo oksanpätkällä ihmisiä kauemmas. Säkki kerrallaan tavaraa jaetaan. Kukin saa jätesäkillisen joko kenkiä, lasten- tai aikuisten vaatteita.

Sisällä tehtaassa osa perheistä on majoittunut kuin keskitysleirissä muutaman neliön kokoisiin puukarsinoihin. Pakolaisten kesken jako toimii ja sisälle kannetuista säkeistä jaetaan kullekin sopivaa tavaraa. Jää pakolaisten keskinäisen solidaarisuuden varaan, että tavaroiden jakoon osallistumattomat heikot ja sairaat tai yksinäiset pakolaiset saavat myös jotain.

Lastin purku on hidasta ja sekavaa, ja tuntien kuluessa poliisit tuskastuvat selvästi. Kesken kaiken pari laatikollista leluja levähtää pihalle keskelle ihmisiä. Lapset siinä kuin vanhuksetkin noukkivat värikkäitä lelulapioita ja pikkuautoja maasta ja sullovat ne taskuunsa.

Eripuraa syntyy. Pakolaispoika saa poliisilta iskun nyrkillä kasvoihin ja pojan huulille valuu verta. Poika siirtyy sivummalle ja ratkeaa katkeraan itkuun. Siinä purkautuu ulos paljon muutakin koettua tuskaa viimeisten viikkojen ajalta.

Tehtaan seinustalla pojan vieressä seisovat ihmiset katsovat vakavina ja ilmeettöminä ympärilleen, ikään kuin poissaolevina. Ehkä he eivät ehkä kaiken kokemansa jälkeen jaksa uskoa, että serbipoliisien jälkeen heidän täytyy pelätä heimoveljien poliisia.

Vaasalainen, leiriltä vanhempansa tavoittanut Nadan tulkki Kadri Dreshaj pistetään välillä tunteiden kuumentuessa istumaan poliisiautoon, mutta vapautetaan myöhemmin.

On jo myöhäinen ilta, kun rekka on tyhjä. Toisen, Erkki Modigin tuoma lasti puretaan poliisien haluamalla tavalla. 15 tonnia pilttiä, ruokapaketteja, vaippoja ja siteitä puretaan organisoidusti yön hiljaisuudessa ja viedään varastoon.

Palkkioksi purkajat saavat paketin tai kaksi mieheen, poliisit samaten. Jotkut heistä ovat selvästi häpeissään säkkiin tarttuessaan ja huomattuaan tulleensa nähdyksi.

Paikallinen Punainen Risti ratkaisuroolissa

Shkoderin kokemuksista palauttaa Tiranassa maan pinnalle – tai lyö maanrakoon – Kukesista työkomennukselta juuri tullut Suomen Punaisen ristin logistikko Reijo Mäkeläinen kuvaamalla pakolaisongelman mittasuhteita ja sen hoitamiseen tarvittavaa koneistoa.

Mäkeläinen korostaa usein vähälle huomiolle jäänyttä tosiasiaa, että valtaosa, ellei jopa kolme neljäsosaa pakolaisista on majoittunut tavallisiin albaaniperheisiin. Kesäkuun alun lukujen valossa se tarkoittaa yli 300 000 pakolaista!

Kosovon kriisi on mittasuhteiltaan valtava. Katastrofialueella tarvitaan kokemusta ja vahvaa avustuskoneistoa, melkein sotilaallista toimintaa. Mäkeläinen ei halua kritisoida mitään avustustyötä tekevää tahoa, mutta tietää kokemuksesta, että "itsenäisiltä järjestöiltä puuttuu usein resursseja ja tietoa", joka on tarpeellista esimerkiksi jakelun ja koko operaation sujuvaan läpivientiin.

Punainen Ristikin on usein meneekö perille vai ei? -epäilyjen kohteena ja Kosovon kriisin alkuvaiheessa pontevaa kritiikkiä esitettiin esimerkiksi siitä, että järjestö vei ensimmäiset avustuseränsä Belgradissa toimivaan keskusvarastoonsa. Järjestön edustajat joutuivat väsymiseen asti vakuuttamaan kansalaisille, että apu todella menee perille ja että järjestön sanaan voi myös luottaa.

Albaniassa paikallinen Punainen Risti on venyttänyt resurssinsa äärimmilleen. Sen kaikki 36 paikallisosastoa jakavat ruokaa ja muuta apua pakolaisille sekä heitä majoittaville perheille. Paikallisen Punaisen Ristin piirissä toimii arviolta tuhatkunta henkeä, joista 500 vapaaehtoisena. SPR:llä on Albaniassa kolmattakymmentä työntekijää.

Helsingissä SPR:n ohjelmatoiminnan johtaja Auli Valle kertoo, että Albanian kansallisen koneiston rakentamiseksi on tehty jo vuosia työtä ja sen katastrofivalmiutta on kehitetty. Voimavarat keskitetään nopean avun organisointiin, ja suunnitelmat tekee ja niistä vastaa Albanian Punainen risti itse.

Kansainvälisen avun suunnittelija Kaisa Koistisen mukaan tärkeää on myös se, että oma toiminta ei synnytä uusia tai lisää maan sisäisiä ongelmia. Albanian kansallisen organisaation ehdottomana etuna hän näkee sen, että heillä on käytössään oikea kieli ja he tuntevat kulttuurin.

"Luottamuksesta täytyy lähteä. Toimintaa valvovat myös Punaisen ristin kansainväliset edustajat."

Punainen Risti näkeekin tärkeänä myös pakolaisperhettä majoittavien isäntäperheiden tukemisen, jotta eripuraa ei ainakaan syntyisi avustustarvikkeista, joita pakolaisperhe saa. Kokonaistilanteen kartoitus on vasta menossa ja työkenttä on lavea.

Auli Vallella on kokemusta Balkanin sodan muista vaiheista, jolloin hän perehtyi juuri perheisiin majoittautuneisiin pakolaisiin.

"Tilanne ei voi kestää loputtomiin, siitä meillä on jo kokemusta. Perheissä, tai pitäisikö sanoa kommuuneissa, syntyy riitoja ja epäluottamusta. Huolimatta sukulaisuussuhteistakin välit kiristyvät. Työtä ei ole ja ajan mittaan ongelmat kärjistyvät."


Jakaako apu itse vai ei

Nada Hopen apu menee perille, siitä ei ole epäilystä. Shkoderin tupakkatehtaalla itse lastin purku kädestä käteen aiheutti kuitenkin tilanteen, jossa – ei ainoastaan avustajien ja viranomaisten (poliisien) – vaan myöskin pakolaisten ja poliisien välit kiristyivät uhkaavasti.

Shkoderin leiri oli vielä heikosti järjestäytynyt eikä sillä ollut selkeää johtoa. Pakolaisperheiden määrästä ei ollut kuin erilaisia arvioita. UNHCR:n edustajan mukaan viikon aikana leirin läpi oli kulkenut arviolta 5 000 pakolaista.

Käytännön asioissa määräysvalta oli luonnollisesti poliiseilla, tukenaan kalashnikovit – pelote, josta pakolaiset näkevät painajaisia jo valmiiksi. Poliisien "ylikävely" oli rohkeanlainen, mutta riskialtis päätös. Avun perilleviennin lisäksi ensisijaista on turvata myös pakolaisten turvallisuus. Albania on köyhä, väkivaltainen ja sekavassa tilassa oleva maa. Viranomaisten ja muidenkin etiikka saattaa olla kaukana suomalaisesta. Katastrofitilanne ei muuallakaan ole paras ajankohta väittelylle demokratian pelisäännöistä tai moraalista.

Lisäksi 120 kuution vaate- ja 16 000 kilon pilttimäärän toimittamista 1 500 ihmisen leirille voi myös kritisoida. Vaikka hyväksyisikin pakolaisten myyvän rahantarpeessaan tarvikkeita Albanian markkinoille, niin avustusoperaatioon tarvittavan logistiikan puute pienillä organisaatioilla on ilmeinen. Kriisin keskellä pitäisi tietää, mitä missäkin tarvitaan ja kuinka paljon.

Hävikkiä tapahtuu aina, sen myöntänee jokainen avustusjärjestö. Albaniassa on puutetta aivan samoista asioista kuin pakolaisillakin, niin tavallisilla perheillä, paikallisilla avustustyöntekijöillä kuin poliiseillakin.

Avustusperaation vieminen loppuun saakka vaatii riittävästi aikaa ja seurantaa. Partneri on tärkeä, jotta osattaisiin toimia tilanteen ehtojen mukaisesti. Paikallisen väen lisäksi on pakko luottaa myös albaanipoliiseihin.

Joka tapauksessa, lastin purkamisen jälkeen pakolaisten ja heidän valvojiensa on tultava toimeen keskenään viikkoja, vuosia (?).

Avuntuojat voivat kuitenkin sulkea leirin rautaportin jäljessään ja palata kotiinsa. (KL)


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!