Osa-aikaisena parturina Jordaniassa työskentelevä irakilaispakolainen Abbas Ali Mezher Al Badri ei voi suunnitella tulevaisuutta edes vuodeksi eteenpäin.
Kuva: Petter Nissinen

Jordanian kutsumattomat vieraat

Jordanian kuningaskunta on ollut suopea myöntämään turvapaikkoja Palestiinasta tulleille pakolaisille jo 60 vuoden ajan. Sen sijaan irakilaisille pakolaisstatusta ei haluta.

Teksti: Petter NissinenTeksti: Anna SarasteKuva: Petter Nissinen

PitkätMuuttoliike ja pakolaisuusIrakJordania

”Irakilaisten ongelma on ratkaistava nyt, tilanne ei voi jatkua nykyisellään. Minulla ei ole minkään maan henkilöllisyystodistusta. Tarvitsen todisteen siitä, että olen ylipäätään olemassa”, sanoo irakilainen Abbas Ali Mezher Al Badri, joka saapui Jordaniaan työn toivossa kolmetoista vuotta sitten, vuonna 1997.

Tähän mennessä hän on saanut töitä ainoastaan parturiliikkeen osa-aikaisena työntekijänä, vaikka hänellä on taskussaan paperit Bagdadin yliopistosta.

Mies haki YK:n pakolaisviraston UNHCR:n avulla pakolaisstatusta ensimmäistä kertaa vuonna 2007. Paperit pyörivät edelleen järjestössä ilman hyväksyntää.

Al Badri on yksi lähes puolesta miljoonasta irakilaispakolaisesta Jordaniassa. Heistä ainoastaan 46 500 on UNHCR:n rekisteröimiä, loput elävät maassa luvatta.

Irakilaisilla ei ole mahdollisuutta pakolaisstatukseen, kansalaisuuden hakemisesta puhumattakaan.

Uudet tulokkaat häviävät kaupunkien vilinään

Jordania on Lähi-idän kummajainen. Naapurimaidensa sotien ja taistelujen ympäröimä kuningaskunta katselee levottomuuksia sivusta ja vaalii suhteitaan länsimaihin harkitulla diplomatialla.

Jordania on tunnettu suvaitsevaisuudestaan pakolaisten vastaanottajana. Lähes kaksi miljoonaa palestiinalaispakolaista on saapunut Jordan-joen toiselta puolelta viimeisten 60 vuoden aikana.

Irakin sodan pakolaiset ovat puolestaan uusia tulokkaita. Siinä missä palestiinalaiset ovat saaneet runsaasti huomiota ja jonkin verran oikeuksiakin vakiintuneilla pakolaisleireillä, irakilaiset häviävät kaupunkien vilinään.

Kolmen miljoonan asukkaan Amman onkin oikea irakilaispakolaisten metropoli. Jos irakilaisia lähtisi etsimään läheltä Jordanian pohjoisrajaa, sieltä ei löytäisi ketään. Perinteiset telttameret puuttuvat. Irakista saapuvat ihmiset ovat alempaa keskiluokkaa – 80 prosenttia heistä on Bagdadista – joten he etsiytyvät suoraan kaupunkeihin. Köyhimmät hakeutuvat Jordanian sijasta Syyriaan matalampien elinkustannusten vuoksi.

Irakilaisia ei haluta nähdä pakolaisina

Ennen sotaa Irak oli yksi Lähi-idän vauraimmista öljymaista. Irakilaisia pidettiin yleisesti korkeasti koulutettuina ja ylpeinä omasta kulttuurihistoriastaan. Jordanialaisilla on ollut naapureihinsa hyvät välit, ja maassa on aina ollut irakilaisia kauppiaita.

Ammanissa UNHCR:ää edustavan Imran Rizan mukaan Jordania on tyhjiö, jossa pakolaisilla ei ole todellisia oikeuksia tai suojaa. Siksi irakilaiset pyrkivät palaamaan kotimaahansa tai lähtemään kolmanteen maahan turvapaikan toivossa.

Rizan mukaan jordanialaiset eivät halua nimittää maahansa saapuvia irakilaisia pakolaisiksi, koska haluavat uskoa, että oleskelu jää väliaikaiseksi. Irakilaisista puhutaankin vieraina.
Riza näkee nimityksen hyvin ongelmallisena.

”Kuka tahansa, joka ylittää Jordanian rajan, on pakolainen. Yritämme pitää huolta kaikkein huono-osaisimmista”, Riza sanoo.

Hän kertoo, ettei irakilaispakolaisia rekisteröidä järjestelmällisesti.

”Pakolaisten tämänhetkinen lukumäärä on varsin epäselvä. Virallinen luku on 450 000 – 500 000, mutta se on hallituksen tekemä arvio vuodelta 2007. Ihmisiä on saapunut lisää ja toisaalta osa on myös palannut Irakiin”, Riza sanoo.

Rizan mukaan ihmiset pakenevat Irakista levinneitä väkivaltaisuuksia ja etsivät ennen kaikkea turvaa. Eri puolilla maailmaa elää yhteensä lähes kaksi miljoonaa irakilaispakolaista.

”Aluksi pakolaiset tulivat Jordaniaan siinä toivossa, että tilanne kotimaassa rauhoittuisi muutamien kuukausien tai korkeintaan puolen vuoden sisällä. Paluu ei kuitenkaan mahdollistunut odotusten mukaan, koska maan elinolosuhteet ovat edelleen epävakaat.”

Erityisesti siviileihin kohdistuva väkivalta on saanut Irakin sodassa uusia piirteitä. Ensimmäistä kertaa vaikuttaa siltä, että etenkin vähemmistöt ovat joutuneet iskujen kohteiksi. Historialliset yhteisöt – kuten Irakin kristityt – ovat hävinneet lähes kokonaan.

”Kaikilla mailla vastuu pakolaisista”

Abbas Al Badri sanoo etsineensä turvallista ja vakaata elämää yhdentoista vuoden ajan, mutta tulevaisuuden suunnitteleminen edes vuodeksi eteenpäin on edelleen mahdotonta.

Juuri nyt vaimo on vakavasti sairas, eikä parturin palkka riitä edes välttämättömimpään.

”Vaimoni tuli raskaaksi, mutta joutui tekemään abortin. Ei meillä ole varaa elättää lasta”, Al Badri sanoo ja vaikenee.

Al Bardille irakilaisten asema ja entisen kotimaan tulevaisuus näyttäytyvät synkkinä. Hän toivoo ennen kaikkea saavansa YK:lta rehellistä kohtelua – ei vain kauniilta kuulostavia lupauksia.

Imran Rizan mukaan kaikilla mailla on vastuu pakolaisten auttamisesta. Hänen mielestään pakolaisia vastaanottaville maille on tarjottava taloudellista tukea ja toisaalta pakolaisille on annettava turvapaikkoja muualtakin.

Nyt pakolaiset on jätetty oman onnensa nojaan. UNHCR on ainoa taho, joka yrittää tavoittaa heitä, mutta sen tehokkuus ja tavoitteet hukkuvat usein byrokratiaan.