Kaksi henkilöä hiihtämässä
Bibian Jalalkhan ja Sari Passila harrastavat yhteisiä liikuntatreffejä Keravalla. Nyt vuorossa on hiihto.
Kuva: Eeva Anundi

Eka kerta suksilla

Keravalla asuvat afganistanilainen Bibijan Jalalkhan ja suomalainen Sari Passila ystävystyivät liikuntatreffeillä. He ovat kivunneet Keinukallion portaita, käyneet kävelylenkeillä ja opetelleet pyöräilemään. Nyt vuorossa on hiihto.

Teksti: Sinimaria HalonenKuva: Eeva Anundi

PitkätMuuttoliike ja pakolaisuusTerveys

”Äiti, katso, miten paljon lunta!”

Keravan Keinukallion urheilupuistoon on tykitetty edeltävänä viikkona paksu lumikerros hiihtäjiä varten. Myös Sari Passila, 47, Bibijan Jalalkhan, 34, ja Bibijanin tytär Barishna, 9, ovat tulleet hiihtämään.

Bibijania jännittää, sillä hän ei ole koskaan aiemmin hiihtänyt. Sari on pyytänyt avuksi hiihdonopettajakaverinsa Tuomas Turusen Keravan urheilijoista.

Afganistanilainen Bibijan ja suomalainen Sari tapasivat toisensa syyskuussa naisten kuntosalilla, kun Kerava kodiksi -liikuntahanke etsi liikuntakummeja maahanmuuttajanaisille. Sari oli nähnyt ilmoituksen lehdessä ja päättänyt lähteä mukaan. Oma liikkuminen oli jäänyt lasten harrastuksiin kuljettamisen vuoksi vähemmälle ja kynnys aloittaa liikuntaharrastus yksin oli suuri.

Nyt Bibijan ja Sari ovat käyneet yhteisillä liikuntatreffeillä vähintään kerran viikossa. He ovat kivunneet Keinukallion portaita, käyneet kävelyillä ja opetelleet pyöräilemään.

 

Ihan ensin Bibijanille ja Barishnalle täytyy lainata sukset. Bibijan nostaa lahjetta ja sujauttaa Tuomaksen ojentaman monon jalkaansa. 

”Minä palelen, kun katson sinua”, Sari kauhistelee Bibijanin paljaita nilkkoja.

Sari vuorautuu aina paksun vaatekerroksen alle, kun taas Bibijan lähtee pakkasellakin lenkkipoluille ilman hanskoja.

”Minä olen aasialainen, joten minulla on aina lämmin. Suomalaisilla on aina kylmä”, Bibijan nauraa.

Harjoittelu aloitetaan perusteista. Tuomaksen mukaan tärkeintä on löytää tasapaino. Niinpä ensin unohdetaan kokonaan kädet ja keskitytään liu’uttamaan suksea. Muutaman metrin jälkeen otetaan sauvat mukaan.

Bibijan ja Sari hiihtävät tunnollisesti Tuomaksen perässä. Barishna sen sijaan on jo täydessä vauhdissa eikä malta odotella muita.

”Tämä on tosi kivaa! Haluan alkaa harrastaa tätä! Voidaanko me kiivetä seuraavaksi tuonne?” Barishna innostuu ja osoittaa viereisen mäen Sherwood-kylttiä.

”Käännös! Kääntäkää suksia aina vuorotellen”, Tuomas sanoo.

Sukset menevät ristiin, tasapaino pettää ja Bibijan makaa maassa nauraen: ”Minä kaadun koko ajan. Tosi hassua!”

”Se kuuluu alkuun. Minäkin olen kaatunut monta kertaa”, Sari sanoo ja kehottaa laittamaan sukset sivuun vierekkäin. Niin nouseminen on helpompaa.

Bibijan pyyhkii lumet housuistaan ja nousee ylös.

”Muista pitää lanteet rentona! Sama oli pyöräilyn kanssa. Pitää löytää tasapaino. Silloin lakkaat jännittämästä”, Sari kannustaa.

 

Bibijan kertoi Sarille ensimmäisten tapaamisten aikana haluavansa oppia ajamaan pyörällä. He lainasivat Sarin pojan vanhaa nuorisopyörää, jolla olisi helpompi harjoitella. Aluksi Sari piti tangosta kiinni ja juoksi takaperin, kun Bibijan polkaisi liikkeelle. Muutaman harjoituskerran jälkeen Bibijan oppi ajamaan.

”Se oli riemukas hetki meille molemmille”, Sari kertoo.

Sari oli videoinut onnistumisen hetken, jotta Bibijan voisi lähettää videon pyöräilystään sukulaisilleen Afganistaniin. Sitä Bibijan ei kuitenkaan voi tehdä. Afganistanissa naisen paikka on pitkälti kotona, eikä tytöillä ole poikien tavoin oikeutta käydä koulua tai harrastaa liikuntaa.

Bibijan ja Sari puhuvat usein kulttuurieroista. Kun Bibijan tuli Suomeen yksitoista vuotta sitten, kaikki tuntui vieraalta kieltä ja ihmisiä myöten. Naapurit eivät tervehtineet, eikä apua uskaltanut aluksi pyytää.

 

Liikuntatreffit ovat kehittäneet Bibijanin suomen kieltä. Jos Bibijan ei ymmärrä, Sari yrittää selittää asiat yksinkertaisemmin.

Bibijan puhuu lastensa kanssa paštua. Perheen isä oli puoli vuotta Afganistanissa, joten Barishna ja 7-vuotias Bamir ovat olleet äidin mukana liikuntatreffeillä. Joskus Sari on kysynyt, mitä mikäkin paštun sana on tarkoittanut ja yrittänyt toistaa perässä.

”Se on todella vaikeaa”, Sari nauraa.

Vuosien varrella suomalainen kulttuuri on tullut Bibijanille tutuksi. Parasta siinä on vapaus. Täällä hän voi pyöräillä ja tehdä, mitä haluaa. Afganistanilaista kulttuuria hän pitää raskaana etenkin naisille.

”En halua kasvattaa lapsiani siihen kulttuuriin. Haluan, että he saavat itse valita”, Bibijan selittää.

Islamin oppeja hän haluaa muslimina noudattaa. Siksi liikuntatreffitkin on sovittava sellaiseen paikkaan, jossa ei tarvitse olla vähissä pukeissa miesten edessä. Sarin ehdottama vesijuoksu on poissuljettu vaihtoehto.

 

Keskiviikkoiltaan on mahtunut paljon naurua. Tunnin hiihtämisen jälkeen on aika lopettaa. Hiihtoharjoituksia päätetään jatkaa yhdessä myöhemmin.

”Tänään ei tarvitse enää kaatua”, Bibijan vitsailee.

Hiihtotreffien päätteeksi Bibijan kutsuu Sarin kotiinsa teelle. Kotona Bibijan suuntaa heti keittiöön ja laittaa teen kiehumaan. Yleensä teehen sekoitetaan afganistanilaiseen tapaan kardemummaa, mutta tällä kertaa Bibijan tarjoilee sen ilman. Teen lisäksi hän nostaa pöytään taateleita, suklaata, saksanpähkinöitä ja afganistanilaisia rusinoita ja kuivattuja marjoja.

”Istu nyt alas. Ei tarvitse enempää”, Sari sanoo ja katsoo keittiössä hääräävää ystäväänsä.

Vaikka virallinen liikuntakummihanke päättyi marraskuun lopussa, ovat Sari ja Bibijan päättäneet jatkaa tapaamisiaan säännöllisesti. Nyt kun Bibijanin mies on palannut Afganistanista, naiset voivat viettää enemmän aikaa kahden kesken. Sitä kumpikin odottaa.

"Meillä on kivaa keskenämme. Meillä on ihan samanlaiset ongelmat ja jutut”, Sari sanoo.

Toiselle voi esimerkiksi kertoa, jos väsyttää tai lapset ärsyttävät. Usein he puhuvat ruoasta. Suunnitteilla on yhteiset kokkaustreffit, jolloin Bibijan opettaa Sarille, miten leivotaan perinteistä afganistanilaista leipää. Sari taas haluaa maistattaa Bibijanilla äyriäisiä.

Yhteinen tekeminen on antanut molemmille paljon.

”Olen saanut uuden ystävän. Toisen kulttuurin ja ajattelutavan ymmärtäminen tulee kaupanpäällisenä”, Sari sanoo.


Kerava kodiksi

  • Keravan kaupungin Liikuntapalvelun ja Keravan Opiston yhteinen hanke, jonka tarkoituksena on edistää maahanmuuttajanaisten kotoutumista ja vuorovaikutusta muiden keravalaisten kanssa liikunnan avulla.
  • Kerran viikossa järjestetyillä yhteisillä liikuntatunneilla jumpattiin, tanssittiin ja harjoiteltiin letkajenkkaa.
  • Liikuntakummin tehtävänä on auttaa maahanmuuttajaa löytämään kotikuntansa liikuntapalvelut ja edistää maahanmuuttajan suomen kieltä. Samalla liikuntakummi oppii itse uutta.
  • Hankkeeseen osallistui noin 40 maahanmuuttajanaista yli kymmenestä maasta ja 18 kantasuomalaista liikuntakummia.
  • Opetus- ja kulttuuriministeriön tukema hanke käynnistyi huhtikuussa 2016 ja päättyi marraskuun lopussa. Hankkeelle suunnitellaan jatkoa tulevalle keväälle.

Kirjoittaja on Haaga-Helian ammattikorkeakoulun toimittajaopiskelija.