Maailma kylässä -festivaali vuonna 2017.
Maailma kylässä -festivaalilla on tänäkin vuonna luvassa musiikkia ja keskusteluja ympäri maailmaa, unohtamatta eksoottisia tansseja ja mausteista ruokaa.

Hoi maailmankansalainen! 7 tärppiä Maailma kylässä -festarille

Maailma saapuu vieraaksi Helsinkiin, kun Maailma kylässä -festivaali aloittaa Suomen festivaalikesän tulevana viikonloppuna. Kokosimme parhaat vinkit niin ensikertalaista kuin festarikonkaria ajatellen.

Teksti: Mimosa HedbergKuva: Andrea Balogh

PitkätJärjestötoimintaKepaMaailma kylässä -festivaali

Suomen suurimmalla ilmaisfestivaalilla 26-27.5 näkyy, kuuluu ja maistuu tänä vuonna Afrikka. Maailma kylässä on valtava tapahtuma, jonka laaja yhteiskunnallinen ja kulttuuripainotteinen ohjelma voi saada konkarikävijänkin pään pyörälle.

Siispä kokosimme tämän vuoden ohjelman tärpit onnistunutta, maailmaa syleilevää viikonloppua varten.

1. Mummo mukaan

Festivaali ei ole pelkkä aikuisten tapahtuma, joten parhaan kokemuksen saat, kun otat koko perheen mukaan omaa maailmankuvaasi avartamaan. Myös kaveri on varma valinta festarikumppaniksi, mutta jutun kirjoittaja toi festivaalille viime vuonna esimerkiksi oman isoäitinsä, joka ihastui festivaaliyleisön lumonneisiin alpakoihin. Paras kokemus on jaettu kokemus! Festivaalilta löytyy myös täysin oma lastenalueensa, jossa järjestetään lapsille suunnattuja työpajoja ja muuta menoa – ja tietysti pallomeri.

2. Somalialaista nannaa

Monelle Maailma kylässä -festivaalin kävijälle mieleenpainuvimpia kokemuksia on eksoottinen maailmanruoka, jota löytyy kurdilaisesta nepalilaiseen, ja perulaisesta filippiiniläiseen keittiöön. Vahva suositus: vältä kuitenkin perusvalintoja ja kokeile jotain, mitä et mistään muualta saa! Tänä vuonna festivaalin alueellisena painotuksena on Afrikka, ja esimerkiksi somalialainen keittiö on herkullinen valinta lähteä testaamaan makuja omien ympyröiden ulkopuolelta. Älä silti unohda makeaa puolta – espanjalaisia munkkitankoja churroksia on pakko saada joka vuosi.

3. Rytmejä Kongosta

Kun maha on täynnä, mikäs parempaa kuin fiilistellä maailmanmusiikkia kansainvälisten huippunimien parissa. Jälleen kattaus on kovimmillaan Afrikan suunnasta, joten älä missaa ainakaan Norsunluurannikon kirkkainta staraa Dobet Ghanorea tai kongolaisyhtye Jupiter & Okwessin vallankumouksellisia rytmejä! Jälkimmäisen kappaleet ottavat vahvasti kantaa sosiaalista eriarvoisuutta sekä väkivaltaa vastaan, ja peräänkuuluttavat erityisesti luonnon kunnioittamista.

Ruokaa Maailma kylässä -festivaalilla.
Ruoka on tärkeässä osassa Maailma kylässä -festivaalilla. Kuva: Camilla Hanhirova

4. Halosen ja Hirviniemen aatoksia

Festivaali on myös ajankohtaisten aiheiden keskusteluareena, ja tänä vuonna kuumia perunoita ovat etenkin ilmastonmuutos ja kestävä kehitys. Aiheista keskustellaan yksilötasolla, kun esimerkiksi näyttelijä Aku Hirviniemi esittelee ostoskassinsa sisältöä. Valtiotason mittakaavassa teemoista väittelevät myös huippunimet presidentti Tarja Halosesta ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiseen.

5. Järjestöjen tuliaisia

Festivaaleilla esittäytyvät sadat eri järjestöt ja muut toimijat ulkoministeriöstä Euroopan unioniin. Järjestöihin tutustuessa hyvä vinkki on varata taskuun käteistä pikkurahaa: vaikkapa ystävyysseuran kioskilta on mukava ostaa tuliaisiksi esimerkiksi paikallinen koru, ja samalla tulee tuettua tärkeää työtä kohdemaissa. Festivaalilta voit löytää myös oman tapasi toimia paremman maailman puolesta ryhtymällä vaikkapa vapaaehtoiseksi!

6. Leffoja Kolumbiasta Kosovoon

Festivaalilla on myös kiinnostava leffaohjelmisto, joka on näytillä yleisölle ilmaiseksi. Ensi-iltansa saa muun muassa Hetemaj’n perheen sopeutumisesta kertova dokumentti. Toisessa dokumentissa hypätään Kolumbian veriseen menneisyyteen ja katsotaan tulevaan, kun dokumentin teemoista paikalle saapuu puhumaan entinen sissitaistelija Myriam Rodriguez Maailman Kuvalehden päätoimittajan Anni Valtosen kanssa.

7. Tanssia, tanssia!

Moni bailaa tietenkin festivaalikonserttien tahdissa, mutta jos tanssijalka vipattaa vieläkin enemmän, järjestetään festivaalilla lukuisia työpajoja ja tanssitunteja. Villeimmät voivat kokeilla afrokuubalaista capoeiraa – taistelulajia musiikin tahdissa. Molempina festivaalipäivinä iltansa voi päättää viralliselle festivaaliklubille, jossa tarjoillaan - mitäpä muuta - kuin eksoottista musiikkia maailmalta.

Vinkkejä varten on haastateltu Maailma kylässä -festivaalin konkarijärjestäjää, ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoskea. Festivaalin pääjärjestäjä on Kepa, joka kustantaa myös Maailman Kuvalehteä.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden toimitussihteeri Mimosa Hedberg

Mimosa Hedberg

Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden toimitussihteeri.