Artikkelikuva
Annu Kekäläinen on kirjoittanut neljä tietokirjaa Afrikasta. Niistä uusin, Nollapäivät, julkaistiin huhtikuussa.

Selviytyjä vai salaliittoteoreetikko? – Kriisitilanteessa ihmiset käyttävät samankaltaisia selviytymisstrategioita, oltiin sitten Kapkaupungissa tai Helsingissä

Vesikriisin runtelemassa Kapkaupungissa loppui lähes hanavesi, ja heti perään iski korona. Kirjailija Annu Kekäläinen vietti kaupungissa kaksi kuukautta ja huomasi, että ihmisten kriisikäyttäytyminen noudatti tiettyä kaavaa. Sitten hän palasi Suomeen ja huomasi saman ilmiön.

Hanasta saa kylmää ja kuumaa vettä, pienellä tai isolla paineella. Pidämme sitä itsestäänselvyytenä. Mutta mitä tapahtuisi, jos hanavesi loppuisi? Tällaista tilannetta kutsutaan nollapäiväksi, ja se oli Etelä-Afrikan Kapkaupungissa lähellä keväällä 2018. Pitkittynyt vesikriisi johti lähes siihen, että yli neljä miljoonaa ihmistä olisi määrätty käyttämään kahtasataa vedenjakelupistettä. Tuolloin päivittäinen vesiannos olisi ollut vain 25 litraa henkilöä kohden, eikä vesi olisi riittänyt suihkuihin tai vessojen laskemiseen.

Kun kirjailija Annu Kekäläinen saapui kaupunkiin saman vuoden marraskuussa, vesirajoituksia oltiin jo purkamassa. Hetken vaikutti siltä, että pitkittynyt poikkeustila olisi viimein ohi. Mutta sitten iski uusi kriisi: korona.

Kekäläinen vietti kaupungissa muutaman kuukauden ja kirjoitti kirjan Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy. Aluksi kirjan piti käsitellä vain vesikriisiä, mutta kustantajan ehdotuksesta siihen tuli myös koronaa käsittelevä osio. Näissä kahdessa kriisissä oli paljon samaa, Kekäläinen arvioi kirjassaan. Hän jakaa yksilöiden kriisikäyttäytymisen neljään eri strategiaan: yhteistyön tekijöihin, selviytyjiin, kriisin kieltäjiin ja salaliittoteoreetikoihin.

”Havaitsin kriisistrategiat spontaanisti, ja pian huomasin, että ne ovat jotakuinkin yleismaailmallisia. Helsingissä käytettiin koronapandemian aikaan ihan samoja strategioita”, Kekäläinen sanoo.

”Miten turvavälisääntöä voi noudattaa hökkelialueilla, kun yhdessä pikkuhuoneessa asuu monta ihmistä ja asumukset ovat kiinni toisissaan?”

Kirjassa toistuu usein sama teema: epätasa-arvo. Sitä Kapkaupungissa riittää. Taloudelliset erot ovat suuret ja kaupunki on maantieteellisesti jakautunut. Viidesosa kapkaupunkilaisista asuu hökkeleissä.

”Vesikriisi osui lähinnä varakkaisiin, kun puutarhojen kastelu ja uima-altaiden täyttäminen kiellettiin. Samaan aikaan hökkelialueilla elettiin lähes samanlaista vähävetistä arkea kuin aina muulloinkin ja vesi haettiin vesipisteiltä.”

Vesikriisi muutti eniten siis juuri varakkaiden elämää.

Kun pandemia alkoi, hökkelialueille alettiin kuljettaa hätärekoilla vettä, jotta sitä riittäisi käsienpesuun. Pelkona oli, että virus saattaisi levitä hallitsemattomasti.

”Oma johtopäätökseni on, että vielä vesikriisin aikaan hökkelialueet oli helpompi unohtaa. On kuvaavaa, että hökkelialueiden ripulitartunnat vähenivät koronan aikaan hätäveden ansiosta viidenneksen.”

Vesikriisin aikana tiedottaminen oli sekavaa ja ihmiset olivat hämillään jatkuvasti vaihtuvista numeroista ja rajoituksista. Kriisinhallinnan tapoja ensin kritisoitiin, sitten työstettiin. Koronan iskiessä tilanne oli jo parempi. Tiedonkulku ei kuitenkaan ollut tasaista, ja saman ilmiön Kekäläinen havaitsi myös Suomessa.

”Eri väestöryhmien epätasa-arvo näkyy kriiseissä muun muassa siten, että koulutetuilla on usein kouluttamattomia paremmat mahdollisuudet seurata mitä maailmassa ja yhteiskunnassa tapahtuu, ja mikä on oleellista, jotta voi suojautua ja suojella muita”, Kekäläinen sanoo.

Epätasa-arvo näkyi myös koronarajoitusten noudattamisessa. Toisin kuin vesikriisi, koronapandemia osui eniten juuri köyhiin.

”Miten turvavälisääntöä voi noudattaa hökkelialueilla, kun yhdessä pikkuhuoneessa asuu monta ihmistä ja asumukset ovat kiinni toisissaan?” Kekäläinen kysyy.

Arvioiden mukaan menee jopa kymmenen vuotta ennen kuin lasten oppimisvaje saadaan kurottua kiinni.

Entä eri kriisistrategioiden noudattaminen – onko alueellisia eroja havaittavissa?

Kekäläinen olettaa, että kieltäjiä ja salaliittoteoreetikkoja saattaa olla Kapkaupungissa enemmän kuin Suomessa.

”Kaupungissa on paljon kouluttamatonta väestöä ja ihmisiä, jotka eivät ole minkään tiedotusvälineen ulottuvilla. Tällöin oikeaa tietoa on vaikea levittää ja toisaalta esimerkiksi salaliittoteoriat leviävät helposti.”

Myös esimerkiksi ulkomailta tuleva rahoitus saattaa edesauttaa erilaisten mielikuvituksellisten käsitysten syntymistä. Näin on käynyt Kapkaupungissa ennenkin.

”Yksi hiv-epidemian aikaan eläneistä uskomuksista oli, että amerikkalaiset kylvävät virusta jakamiinsa kondomeihin. Ulkoa tuleva apu ja kouluttamaton väestö ovat joskus sellainen yhtälö, että salaliittoteorioita syntyy helposti.”

Kapkaupungissa on varauduttu siihen, että vesikriisejä on vielä tulossa. Samalla taustalla painaa koronan aiheuttama oppimisvaje. Pandemian pahimmassa vaiheessa koulut olivat kiinni, eikä köyhempien alueiden kouluilla ollut mahdollisuutta antaa epäopetusta. Arvioiden mukaan menee jopa kymmenen vuotta ennen kuin lasten oppimisvaje saadaan kurottua kiinni.

On myös tärkeä muistaa, että pandemia loppuu vasta kun se on ohi kaikkialla. Kekäläisen kirja loppuu vuoden 2020 joulukuuhun. Tuolloin Etelä-Afrikassa vasta odoteltiin rokotusten alkamista. Sen jälkeen rokotteiden suhteen on tapahtunut monta käännettä, pitkälti uusien virusvarianttien takia. Toukokuun puoleen väliin mennessä vasta 40 prosenttia koko maan terveydenhoitohenkilökunnasta oli rokotettu.

”Kriisit ovat sekä uhkia että mahdollisuuksia. Nyt on oivallettu, että olemme kaikki samassa veneessä. Toivon, että se oppi ei unohdu”, Kekäläinen sanoo.

Annu Kekäläinen: Nollapäivät – kun kaupunki kriisiytyy (Aviador 2021). Kirja ilmestyi huhtikuussa.

Tilaa Maailman Kuvalehti