• 29.11.2016

    Käärmeen kanssa kahville

    Eläinystäville on tarjolla entistä eksoottisempia kahviloita.

  • 29.11.2016

    Miten radikalisoituminen torjutaan?

    Kristiina Koivunen pohtii radikalisoitumisen syitä uudessa kirjassaan.

  • 29.11.2016

    Musiikin matto itäisellä taivaalla

    Vaikutteita ympäri maailmaa yhdistelevä Çiğdem Aslan on tehnyt kabareehenkisen levyn debyyttinsä jatkoksi.

  • 29.11.2016

    Voimme olla myös eri mieltä

    Yhteiselo tällä planeetalla tuskin onnistuu kuplista käsin, kirjoittaa toimittaja ja tietokirjailija Reeta Paakkinen.

  • 29.11.2016

    Kullekin pyhänsä mukaan

    Sumatralla joulua vietetään monen virallisen uskonnon perinteiden mukaan.

  • 29.11.2016

    Tekoja luonnon puolesta

    Luonto-Liitto keskittyy lasten ja nuorten ympäristökasvatukseen, luontokokemuksiin ja ympäristövaikuttamiseen.

  • 29.11.2016

    Unelmia ja uhrauksia

    Koskaan aiemmin maailmassa ei ole ollut yhtä paljon nuoria kuin nyt. Samalla syrjäytyminen ja radikalisoituminen uhkaavat miljoonia. On tärkeää rohkaista nuoria puolustamaan unelmiaan, kirjoittaa ­nuorisotutkija Sofia Laine.

  • 29.11.2016

    Tšingis-kaanista punkin räminään

    Vaikka mongolialaiset ovat innokkaita muuttumaan, nuoret haluavat pitää myös perinteistä kiinni.

  • 29.11.2016

    Voiko liftaamalla parantaa maailmaa?

    Nostin peukaloni pystyyn Tallinnassa ja suuntasin Itä-Euroopan ja Turkin läpi Iraniin. Matkalla tapasin muita liftareita ja huomasin, etten ollut yksin, kun näin matkustustavassa mahdollisuuden ennakkoluulojen rikkomiseen ja siltojen rakentamiseen.

  • 29.11.2016

    Maailma koulussa

    Globaalit muutokset ovat nyt niin kiihkeitä, että nuoret tarvitsevat tukea kasvaakseen aktiivisiksi ratkaisijoiksi.

Tilaa Maailman Kuvalehti