• 4.5.2017

    Tangoa kidutuskeskuksessa

    Buenos Airesissa tanssitaan tangoa diktatuurin ajan kidutuskeskuksessa.

  • 4.5.2017

    Kulttuurihistoriaa, esineitä, tarinoita

    Uudelleen avattu Helinä Rautavaaran museo esittelee yhteisöjen historiaa uusien näyttelyjen voimin.

  • 4.5.2017

    Ihmiskunnan tuntosarvet

    Helpoimpia tapoja tehdä yhteis­kunnalle palvelus on kuunnella taiteilijaa, kirjoittaa Aleksis Salus­järvi.

  • 4.5.2017

    Ilopangon naiset

    El Salvadorissa sijaitseva Ilopangon naisvankila on mitoitettu noin kahdellesadalle vangille. Tuomiotaan siellä kärsii kuitenkin lähes 2 000 naista.

  • 4.5.2017

    Mielikuvitus saa ihmiset auttamaan

    Miksi toiset auttavat ja toiset eivät? Selvitimme auttamisen motiiveja.

  • 3.5.2017

    Unohdetun kylän uusi alku

    Kolumbian vaikeakulkuisilla vuoristo­seuduilla on sodittu vuosikymmeniä. Joulukuussa hallituksen ja vasemmistolaisten Farc-sissien välille syntynyt rauhansopimus lupaa paljon, mutta oppivatko sodan arkeen tottuneet ihmiset elämään rauhassa?

  • 3.5.2017

    Ylpeä guatemala­lainen

    Gaby Morenon mielestä digitaalisuuteen oppineet nykymuusikot unohtavat liian usein, että tunnelma on tärkein. Hän esiintyy toukokuun lopussa Maailma kylässä -festivaalilla.

  • 2.5.2017

    Kun tappamisesta tuli luvallista

    Filippiineillä on tapettu ilman oikeudenkäyntiä yli 7 000 ihmistä presidentti Rodrigo Duterten astuttua valtaan viime vuoden heinäkuussa. Poliisi väittää heidän käyttäneen tai myyneen huumeita.

  • 2.5.2017

    Kaupungit ovat muurien murtajia

    "Kaupungeista kumpuaa voimaa ratkaista suuria ongelmia."

  • 2.5.2017

    Kachinin unohdettu kriisi

    Rohingya-vähemmistön vaino vie huomiota demokratian ensi­askelia ottavan Myanmarin muilta kriisipesäkkeiltä.