• 4.5.2015

    Varanasi – elämää kuoleman kaupungissa

    Missään muussa kaupungissa kuolema ei ole yhtä läsnä kuin Intian Varanasissa, jossa polttoroviot palavat taukoamatta elävien ihmeteltävänä. Eikä missään muualla opi elämästä yhtä paljon kuin kuoleman äärellä.

  • 4.5.2015

    Miksi Pohamba on paras?

    Namibian entinen presidentti Hifikepunye Pohamba sai maaliskuussa viiden miljoonan dollarin arvoisen Mo Ibrahim -palkinnon. Se myönnetään erityisen ansoituneelle afrikkalaiselle valtionpäämiehelle. Palkinto on jäänyt neljä kertaa jakamatta kelvollisten ehdokkaiden puuttuessa. Mikä tekee Pohambasta niin paljon muita entisia afrikkalaispresidenttejä paremman? Vastaajana Iina Soiri, Pohjoismaisen Afrikkainstituutin johtaja.

  • 4.5.2015

    Tanssiteos omasta päivästäsi

    Kulttuurikeskus Caisan galleriassa saattaa nähdä oman päivänsä tanssittuna.

  • 4.5.2015

    Rytmi yli rajojen

    Vuoden kotimaisella kansanmusiikkilevyllä länsiafrikkalainen traditio paiskaa kättä afrobeatin kanssa. Seuraavaksi Helsinki-Cotonou Ensemblen yhdistää voimansa Uuden musiikin orkesteri UMO:n kanssa Maailma kylässä -festivaalilla toukokuussa.

  • 4.5.2015

    Älä katso alas

    Nepalin vuoristossa elo ei ole helpoimmasta päästä.

  • 4.5.2015

    Taide muuttuu Kiinan mukana

    Monet taiteilijat käyttävät moderneja välineitä, mutta lähtökohdat ovat kuitenkin perinteissä.

  • 30.4.2015

    Syytön – ja yhä vangittu

    Mohamedou Ould Slahin on kokenut käsittämättömän julmaa kidutusta, mutta myös kauniita hetkiä Yhdysvaltain pahamaineisessa vankilassa.

  • 29.4.2015

    Buena Vistan jäähyväiset

    Kuubalaisen musiikin ilosanomaa maailmalle vienyt yhtye on viimeistä kertaa tien päällä.

  • 29.4.2015

    Itä-Afrikka hurmasi taiteilijan

    Akseli Gallen-Kallela vietti elämänsä onnellisimman ajan Afrikassa.

  • 29.4.2015

    Lehdistönvapautta koetellaan

    Demokratiassa mediaa säännöstelee eettinen koodi ja maan lainsäädäntö, eivät kansanedustajat, Reeta Paakkinen muistuttaa.