• 2.7.2010

    Mediapeli

    Foxconn osaa pyörittää tehtaiden lisäksi myös mediaa.

  • 2.7.2010

    Tumma ja villi Janette Grönfors

    "Suomen hallituksen selkärangattomuuden pitäisi ärsyttää enemmän kuin romanikerjäläisten", sanoo Janette Grönfors, joka kieltää työskentelevänsä vähemmistöjen puolesta vain siksi, että on itse romani.

  • 2.7.2010

    Vietnamin vuorten hmongit

    Vietnamin ja Kiinan rajan sumuvuorilla asuvilla hmongeilla on kaksi vaihtoehtoa: elää eristyksissä tai olla turistien silmätikkuina. Matka yhteiskunnan täysjäsenyyteen on pitkä.

  • 2.7.2010

    Elämän ja kuoleman perustuslaki

    Aborttiin myönteisesti suhtautunut Kenian perustuslakiluonnos hylättiin kirkon painostuksesta. Myös amerikkalaiset ovat osallistuneet perustuslakiväittelyyn.

  • 2.7.2010

    Maputon vartijalla ei ole nimeä

    Turvallisuusala on Afrikan suurimpia työllistäjiä. Vartijan palkalla ei kuitenkaan elä.

  • 2.7.2010

    Kilpailu Haitista

    Kun maa järisi Haitissa, avunanto halvaantui. Lentokentästä tuli pullonkaula ja kenttäsairaaloiden kuumemittarit lensivät roskiin.
    Suomalaiset avustustyöntekijät kertovat, miten Haitissa pärjättiin.

  • 2.7.2010

    Hiljainen taisto

    Sahramivallankumous tukahdutettiin verisesti syksyllä 2007. Burman munkit jatkavat hiljaista taisteluaan.

  • 2.7.2010

    Vuosituhannen mallikylä

    Syksyllä mitataan, mitä vuosituhattavoitteilla on saatu aikaan. Ghanalaisessa mallikylässä paljonkin, mutta voiko yhden kylän opeilla pelastaa koko maan?

  • 2.7.2010

    Maailman levyt

    Jäämusiikkia Norjasta, rockin ja samban risteytys Brasiliasta, Bengalin lauluja ja länsiafrikkalaista reggaeta.

  • 2.7.2010

    Voi öylätti soikoon! Kiroilemisen universaali taide

    Suomen kovat konsonantit sopivat hyvin ärräpäiden päräyttelyyn. Mutta osataan sitä, kele, kiroilla muuallakin.

Tilaa Maailman Kuvalehti