• 3.9.2007

    Itsekästä peliä?

    Yhdysvaltojen toiminta Guatemalassa on ollut pitkälti itsekästä oman edun tavoittelua. Nyt se kuitenkin vaikuttaa aidosti kiinnostuneen Guatemalan ihmisoikeustilanteesta. Kirsi Cheas pohtii, onko Yhdysvalloilla yhä oma lehmä ojassa.

  • 3.9.2007

    Meksikon kadonneiden naisten arvoitus

    Ciudad Juarezin kaupungin läheltä on kymmenessä vuodessa löytynyt satoja naisten ruumiita. Tuhansia tyttöjä ja naisia on lisäksi kadonnut. Viranomaisia se ei kuitenkaan kiinnosta.

  • 3.9.2007

    Nicaraguassa koulutyttö kaipaa opettajaa

    Kaksikielisellä alueella asuva Lishanie saa opetusta sekä espanjaksi että kreoliksi. Mutta mitä tekevät ekaluokkalaiset, kun opettaja ei tulekaan aamulla kouluun? Lishanien äiti kokee, että vastuu oppimisesta jää liikaa vanhempien harteille.

  • 3.9.2007

    Mitä koulussa opitaan?

    Koulutuksen tarve tunnustetaan kaikkialla maailmassa: luku- ja kirjoitustaidon lisäksi kouluttamattomat jäävät paitsi monista yhteiskunnallisista taidoista. Koulutusmahdollisuuden tarjoutuminen yhä useammalle murentaa eliitin etuoikeutettua asemaa. Opetussuunnitelmat ovat usein kunnianhimoisia, mutta opettajat eivät aina suoriudu heille annetuista tehtävistä epäsuotuisten olosuhteiden vuoksi.

  • 3.9.2007

    Biopolttoaineet uuden vaurauden perustaksi

    Brasilian presidentti kertoo kotimaansa menestyvästä biopolttoaineiden tuotannosta. Samalla hän esittelee eteläisen pallonpuoliskon mahdollisuuksia ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Köyhät maat voivat kuitenkin hyötyä energiavallankumouksesta vain, mikäli rikkaat maat avaavat niille reilusti markkinansa.

  • 3.9.2007

    Levyarvostelut

    Ripatti on valinnut lukemattomien brasilialaisten kokoelmien joukosta albumin, joka ei yllätä muttei myöskään jätä kuulijaansa kylmäksi. Ugandalaisen uranuurtajan levyn ainoa huono puoli on sen lyhyt pituus. Maininnan saa myös afrokuubalainen julkaisu.

  • 3.9.2007

    Palmuöljy – Nicaraguan poppakonsti köyhyyteen?

    Biopolttoaineeksi soveltuvan palmuöljyn arvellaan tuovan työpaikkoja ja vaurautta köyhyyden koettelemalle Nicaragualle. Todellisuudessa palmuöljy vaikuttaa köyhdyttävän kansaa ja saastuttavan ympäristöä entisestään.

  • 3.9.2007

    Matka pilvien halki

    Bussimatka Andien halki on täynnä koettelemuksia. Tiet ovat heikossa kunnossa, pysähtymispaikat epätavallisia eikä kukaan valvo katolla kuljetettavia matkatavaroita. Täydessä bussissa matkustaa myös lapsiaan sairaalaan vievä äiti ja humalainen intiaanivanhus.

  • 3.9.2007

    Epävirallista oppia Thaimaan pakolaisleirillä

    Thaimaan pakolaisille on tarjolla useampia edullisia ja ilmaisia kouluja, joilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta antaa virallisia todistuksia. Kouluissa keskitytään työllistymisen ja selviämisen kannalta tärkeisiin aineisiin; omien perinteiden oppiminen jää vähemmälle huomiolle.

  • 3.9.2007

    Dokumenttiohjaaja Elina Hirvonen

    Siirtolaiskysymyksistä kiinnostunut ohjaaja Elina Hirvonen lähti Espanjaan tekemään dokumenttielokuvaa afrikkalaisista tomaattityöläisistä. Kodittomien malilaisten työntekijöiden luottamuksen herättäminen vei kuitenkin aikansa. Dokumenttien ohella Hirvonen on ansioitunut muun muassa kirjailijana, ja Espanjan maisemat ovat jo ehtineet vaihtua Sambian arkeen.