• 26.9.2011

    Kiinan stadionit tyhjillään

    Kiina pönkittää mainettaan isännöimällä kansain-välisiä urheilukilpailuja, mutta niitä varten rakennetut massiiviset stadionit ammottavat tyhjyyttään. Pekingin olympiastadion ja useat muut vuoden 2008 olympialaisia varten rakennetut stadionit ovat jääneet lähes käyttämättömiksi kisojen jälkeen.

  • 26.9.2011

    Tekstiviesteillä laatua malarian hoitoon

    Tekstiviestimuistutukset parantavat selvästi malariapotilaiden saaman hoidon laatua, selviää lääketieteellisessä Lancet-aikakauslehdessä julkaistusta tutkimuksesta.

  • 26.9.2011

    Chilen kaivosmiehistä Hollywood-elokuva

    Viime elokuussa kaivoksesta pelastetut mainarit ovat myyneet tarinansa elokuvaoikeudet Hollywoodiin. Oikeudet osti aiemmin muun muassa Oscar-palkitun Black Swan -elokuvan tuottanut Mike Medavoy.

  • 26.9.2011

    Milla Viljamaa: Minne

    Urkuharmoni on tuskin koskaan kuulostanut yhtä kiehtovalta kuin tällä Milla Viljamaan sanan useammassakin merkityksessä fantastisella albumilla, jonka lajityyppiluokittelu on aivan mahdoton tehtävä.

  • 26.9.2011

    Suo: Maan unia, puun unia

    Suomen kansan vanhat runolaulut saavat uuden elämän Suo-trion upealla kolmannella albumilla.

  • 26.9.2011

    Magulamberre Band: Kukhata

    Mosambikilaista chope-kansan timbilaa on väitetty hienostuneimmaksi lukutaidottomien kansojen musiikiksi.

  • 26.9.2011

    Afrikan uusjako

    Toistuvat ruokakriisit ovat saaneet suuryritykset ja Aasian nousevat valtiot kiinnostumaan Afrikan viljelysmaista.

  • 26.9.2011

    Pelleilyä ja politiikkaa maistraatissa

    Mitä sanoisit, jos sukunimesi olisi henkilöllisyystodistuksessa muutettu Moottorisahaksi (Motosierra), Puhelimeksi (Teléfono), Namupalaksi (Cosita Rica) tai Sateenvarjoksi (Paraguas)?

  • 26.9.2011

    Heteroparaati São Pauloon?

    Brasilian suurimmassa kaupungissa São Paulossa vietetään jatkossa vuosittain heteroseksuaalisuutta juhlistavaa päivää, mikäli kaupunginvaltuuston päätös saa pormestarin hyväksynnän. Päivä olisi vastine ympäri maailmaa vietettäville pride-tapahtumille, joissa puolustetaan homojen oikeuksia.

  • 21.9.2011

    Politiikkaa huivi kaulassa

    Onko palestiinalaishuivisi punainen vai musta? Palestiinassa väri kertoo, ketä kannatat.

Tilaa Maailman Kuvalehti